Rauma-sali
Kartta

Se löytyi – tapahtuma
Rauman kaupungin ja Rauman eri kristillisten seurakuntien, Se löytyi-kampanjan kiitosjuhla Rauma-salissa. Puhujavieraana Manuel Rautalahti, musiikissa Roberto Brandão perheineen sekä Sauli Ahvenjärvi ja Fransetti. Ohjelmassa myös henkilökohtaisia puheenvuoroja. Tapahtumassa kerätään vapaaehtoinen

Jari Sillanpää – SUOMIHITIT 2022
Jari Sillanpään konsertti Rauma-salissa 8.10. klo 18.00 Suomessa tykätään monenlaisista musiikkityyleistä, niin iskelmästä poppiin kuin humpasta tangoon. Kukapa hyppisikään paremmin tyylistä toiseen kuin monitaituri Jari Sillanpää. Omiakin hittejä Jarilla riittäisi
Nordic Business Forum 2022 Studio Rauma
The Nordic Business Forum Studio Rauma järjestetään 20.-21.9.2022 Rauma Salin ylälämpiössä, osoitteessa Satamakatu 26. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuksia uuden oivaltamiseen ja verkostoitumiseen. Tämän vuoden pääteemana on tulevaisuuteen orientoiva johtaminen, minkä lisäksi

Golden ABBA Show
Koe ABBAn tarina uudelleen lauantaina 26.11.2022 kello 19.00. Upeat laulajat, tanssijat ja huippuorkesteri saavat aikaan sellaisen ilotulituksen, että katsojat pääsevät keskelle Abba-huumaa. Golden ABBA Show’ssa näet Suomen eturivin esiintyjät, jotka

Hetki Lyö – Kirka-musikaali
Kirka -musikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista esitetään Rauma -salissa perjantaina 4.11.2022 klo 19.00. Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen

Jokeri Pokeri Box- Ihan Simona ! -Show
Rauma-salissa perjantai 21.10. klo 18.00 lasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto tarjoilee iloa ja riemua koko perheelle yhdessä avustaja-vaimonsa Kirstin kanssa. Uudessa Iloisessa showssa nähdään

Rauma Festivo: Battle
Battle-näyttämöteoksessa Rauma-salin, Satamakatu 26, lavalle astuu kaksi huippuammattilaisten joukkuetta: toisen muodostavat rap-artisti Ailu Valle ja ballerina Auri Ahola, toisen viulisti Terhi Paldanius ja b-boy Jimi Kettunen. Seremoniamestarina toimii jazztrumpetisti Mikko

Rauma Festivo: Taituruuden anarkia
Hurmioidu taidon äärimmäiseen hiomiseen elämästään hyvän osan omistaneiden taiteilijoiden esityksistä! Rauma-salin, Satamakatu 26, lavalla, mm. virtuoosiviulisti Petteri Iivonen, maailmanluokan sirkustaiteilija Jay Gilligan ja breakdancen euroopanmestari Jimi Kettunen. Viulisti, ohjaaja Siljamari

Rauma Festivo: Metamorfooseja
Mitä voimme oppia koivulta? Rauma Festivon avajaiskonsertissa esitettävä teos yhdistää musiikkia, nykytanssia, kuvataidetta ja runoutta. Avajaiskonsertti järjestetään Rauma-salissa, Satamakatu 26. Konsertissa esitettävällä teoksella on myös sisar: samanniminen installaatio, joka on

Kuorokavalkadi
Kuorokavalkadissa viisi taustaltaan karjalaista kuoroa esittäytyy omalla ohjelmistolla. Mukana ovat Karelia-kuoro Helsingistä, Karjalan Käköset Turusta, Kirvun Lauluseura, Turun Karjala-kuoro ja Viipurin Lauluveikot Helsingistä. Kavalkadin esityksiä arvioi tuomaristo, joka antaa kuorokohtaisen