Rauman merimuseo
Kartta

PERUTTU Aaveiden Rauma – luku- ja keskustelutilaisuus yli 15-vuotiaille
Tapahtuma on peruttu! Mikä olisikaan parempi aika syventyä tarinoihin ja tarinankerrontaan kuin lokakuun lopulla. Aaveiden Rauma ja Ghosts of Rauma -kirjojen kirjoittajat Saana Jaakkola ja John Swallow luotsaavat mielikuvitusta kutkuttelevan

Meren muisti
Raimo Sundelinin kuvaesitys meriluonnosta ja ihmisen jäljistä siellä. Tilaisuuden järjestää Rauman Merihistorillinen Seura Vapaaehtoinen osallistumismaksu Merimakasiinin hyväksi.

Päivän jaaritus
Päivän jaaritus tai ”raumlaine jaaritus” on lyhyt päivittäin vaihtuva raumankielinen puheenvuoro, joka toistuu Pitsiviikon 17.-25.7. ajan vaihtuvissa paikoissa. Puheenvuorot lausuu Ossi Paavola. Tiistaina 20.7. Päivän jaaritus lausutaan Rauman merimuseon etupihalla

Onnin matkassa -maisteluopastus anniskelulla (K-18)
Onnin matkassa -maisteluopastus on Rauman merimuseon tiloissa järjestettävä opastus pienen maistelumenun yhteydessä. Rauman merimuseon ja Hovin cateringin yhteistyössä järjestämä maisteluopastus vie merenkulkijan mukana ympäri Eurooppaa. Neljä merenkulkijan tarinan paikkoihin sopivaa

Onnin matkassa -maisteluopastus
Onnin matkassa -maisteluopastus on Rauman merimuseon tiloissa järjestettävä opastus pienen maistelumenun yhteydessä. Rauman merimuseon ja Hovin cateringin yhteistyössä järjestämä maisteluopastus vie merenkulkijan mukana ympäri Eurooppaa. Neljä merenkulkijan tarinan paikkoihin sopivaa

Lastenopastus: Ihmettelyä ja ulkoilua merimuseonmäellä
Rauman merimuseonmäellä liikutaan Merimuseon oppaan ohjaamana heinäkuisina keskiviikkoina 7., 14., 21. ja 28.7. klo 13-13.30. Lastenopastuksessa tutkaillaan Merimuseon ympäristöä ja museotaloa, kuullaan tarinoita museotalosta ja intoudutaan myös merihenkisiin pihaleikkeihin. Lastenopastusta

Jumalten juomaa, Theobroma cacao
Jumalten juomaa, Theobroma cacao on kuvataiteilija-taidegraafikko Katariina Mannion näyttely Rauman merimuseon tornissa (Kalliokatu 34). Näyttely on esillä 9.6.–28.8.2021. Väli- ja Etelä-Amerikan tutut ravintokasvit, kuten kaakao, vanilja, peruna ja ananas, nähdään