Jätevirroista arvonnousua Satakuntaan

 

Hyödyntämällä alueen yhdyskuntajätteen ja muiden jätejakeiden jatkojalostusta voidaan synnyttää uutta liiketoimintaa. Hankkeen aikana selvitetään erilaisia mahdollisuuksia ja toteutustapoja uuden modernin liiketoiminnan synnyttämiseen, hyödyntämään niin Rauman alueen kuin koko Satakunnan jätevirtoja. Tiettyjen jätejakeiden osalta synnytettävä palvelu on hyödynnettävissä Satakunnan maakuntaa laajemmallakin alueella, tarjoten alueellisia hyötyjä Raumalle.

Hankkeen aikana selvitetään ne jätevirtakokonaisuudet ja niiden sisältämät fraktiot, joiden varaan voidaan synnyttää uutta yritystoimintaa. Hankkeen päätyttyä on valmius jatkaa päätöksentekovaiheeseen uusien toimintamallien käyttöönotosta alueella ja uuden liiketoiminnan synnyttämisestä tutkittujen jätevirtojen hyötykäytön pohjalle. Hankkeessa on tavoitteena synnyttää valmis ehdotus liiketoimintamalliksi, jolla valmisteltua liiketoimintaa voidaan käynnistää.

Hankkeen toimenpiteet on jaettu yhdeksään toisiaan tukevaan ja täydentävään toimenpidekokonaisuuteen. Näiden avulla kartoitetaan nykytilanne sekä luodaan toimintamalli ja suunnitelma jatkon toteutukselle. Näitä toimenpiteitä ovat mm. jätevirtojen määrien ja sisältöjen määrittely, jätejakeiden erottelun toteutuksen ja tarvittavien laiteinvestointien kartoitus sekä niiden jatkojalostusmahdollisuuksien kartoitus ja jätejakeiden hyödyntämisen kannattavuuslaskelmat.

Hankkeen tuloksena on lyhyellä aikavälillä ratkaisumalleja jätteiden parempaan hyödyntämiseen. Hankkeen avulla voidaan käynnistää sarja asioita jotka johtavat alueellisen toiminnan aloittamiseen jätteiden käsittelyn kehittämiseksi. Pidemmällä aikavälillä hankkeesta seuraa positiivisia vaikutuksia materiaalien paremman hyödyntämisen kautta,jolloin myös alueen päästöt vähenevät. Hankkeen tuotosten avulla voidaan synnyttää uutta liiketoimintaa, joka tarjoaa alueelle uusia työpaikkoja ja uutta toimeliaisuutta. Myös hankkeen avulla synnytettävän yritystoiminnan tuoma imagohyöty on merkittävä.

Hanke synnyttää uusia ekoinnovaatiota, edistää alueen kiertotalousosaamista ja kehittää yhteistyömalleja julkisen sektorin ja eri toimialoilta olevien yritysten välille. Hanke osaltaan toteuttaa myös Rauman HINKU-tavoitteita (HINKU = hiilineutraalin kunnat).

Projekti on voimassa 1.4. 2018-30.10.2019.

Rahoittajina: Satakuntaliitto (EAKR), Rauman kaupunki ja Eurajoen kunta

Projektipäällikkö DI Jaana Suksi puh. 044 403 6301 jaana.suksi@rauma.fi