Vasarainen

Vasaraisten kylältä on noin kuuden kilometrin matka keskustaan. Kylän vanha raittisekä sitä ympäröivät viljelyalueet muodostavat maakunnallisesti merkittävän kulttuurimaiseman.

Asutus sijoittuu pääosin nauhamaisesti Vasaraisten tien varrelle ja rakennuskanta on iältään kirjavaa.

Vasaraisilla on oma peruskoulun ala-aste. Kotiseutumuseo Muina toimii alueella. Muita nähtävyyksiä ovat alueen lukuisat varhaismetallikautiset muinaishaudat, joista suurimmat ovat leveydeltään yli kymmenen metrisiä ja korkeudeltaan noin kaksi metrisiä.

Alueella ei ole rakentamiseen oikeuttavaa kaavaa.

Vasaraisten asuinalueen läpi kulkeva tie. Taustalla taloja.