Tapahtumakalenteri
Vanhan ajan suksia Marelan rekituvan seinustalla.
26.2.2022 11.00 - 16.00

Lasten lauantai Rauman museon Marelassa

Rauman museo järjestää Marelassa (Kauppakatu 24) laskiaisteemaisen Lasten lauantain. Lapsille on luvassa teemaan sopiva esinesuunnistus ja jokainen suunnistuksen suorittaja saa lisäksi pienen palkinnon. Marelaan on koko tapahtuman ajan vapaa pääsy.

Marela , Kauppakatu 24, Rauma
Sekstantti Rauman museon kokoelmista.
16.2.2022 00.00 - 29.5.2022 00.00

Osattiin sitä ennenkin -vitriininäyttely

Rauman museon Vanhan Raatihuoneen aulassa on esillä pienimuotoinen vitriininäyttely entisajan käytännön elämää helpottavista esineistä. Kevään 2022 aikana vitriinissä esitellään merenkulkua huomattavasti helpottanutta esinettä, sekstanttia. Sekstantin keksiminen 1700-luvulla mahdollisti sijainnin tarkan

Vanha Raatihuone , Kauppakatu 13, Rauma
Mustavalkokuva Marelan julkisivusta vuodelta 1894.
13.5.2022 00.00 - 31.12.2024 00.00

Marelan elämät -näyttely

Rauman museon Marela, laivanvarustajan kotimuseo, on toiminut museona 17.4.2022 jo 40 vuotta. Juhlavuoden näyttely kertoo Marelan rakennushistoriasta, siellä asuneista henkilöistä sekä 40 vuotta kestäneestä museotoiminnasta. Pääsymaksut näyttelyyn Marelan aukioloajat Lisätiedot

Marela , Kauppakatu 24, Rauma
Joulukukkaistutus korissa Marelan ruokasalin pöydällä.
1.12.2021 00.00 - 5.1.2022 00.00

Joulukukkanäyttely

Rauman museon Marelassa (Kauppakatu 24) on esillä pienimuotoinen joulukukkanäyttely. Aidot kukkaistutukset ovat nähtävillä laivanvarustajan kotimuseon näyttelytiloissa. Pääsymaksut näyttelyyn: Aikuinen 6€, eläkeläinen/työtön/opiskelija 3€, Museokortti, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Marelan aukioloajat

Marela , Kauppakatu 24, Rauma
Marelan salia joulukuussa 2020, kuvassa iso koristeltu joulukuusi ikkunan ääressä.
10.12.2021 17.00 - 20.00

Glögi-ilta Marelassa

Rauman museon Museon Ystävät järjestävät Tonttujen yönä 10.12. ohjelmallisen glögi-illan laivanvarustajan kotimuseossa Marelassa (Kauppakatu 24). Luvassa on entisten museonjohtajien esityksiä omasta ajanjaksostaan 130-vuotiaassa Rauman museossa, glögitarjoilua sekä musiikkiesityksiä. Tapahtumaan on

Marela , Kauppakatu 24, Rauma
kuvassa Rauman rukoushuone ja nahkatehdas
9.11.2021 18.00 - 19.30

Valokuvailta: Teollisuusmuistoja Raumalta

Valokuvailta: Teollisuusmuistoja Raumalta Rauman Lyseon lukion auditorio, Urheilukatu 22 ti 9.11. klo. 18.00-19.30 luennoimassa vs. museoamanuenssi Noora Jokinen Katsellaan raumalaisesta teollisuustoiminnasta kertovia valokuvia ja muistellaan niihin liittyviä tarinoita ja toimintaa.

Rauman Lyseon lukio , Urheilukatu 22, Rauma
kuvassa vanha kauppaliike sisältä
23.9.2021 18.00 - 19.30

Valokuvailta: Raumalaiset kauppaliikkeet

Valokuvailta: Raumalaiset kauppaliikkeet Rauman Lyseon lukio, Urheilukatu 22 to 23.9.2021 klo 18.00-19.30 vs. museointendentti Minna-Liisa Salonsaari Katsellaan valokuvia raumalaisista kauppaliikkeistä ja muistellaan niihin liittyviä tarinoita ja toimintaa. Järjestää Rauman kansalaisopisto

Rauman Lyseon lukio , Urheilukatu 22, Rauma
Taiteilija Tommi-Wihtori Roströmin grafiikanvedoksen kuvitusta, jossa näkyy Rauman Pyhän Ristin kirkon torni ja Vanhan Raatihuoneen torni.
15.10.2021 00.00 - 29.2.2024 00.00

Vallan Rauma -näyttely

Rauman museon Vanhan Raatihuoneen (Kauppakatu 13) yläkerran näyttelyssä pääset tutustumaan kirkon hengelliseen ja kaupungin maalliseen valtaan Rauman kaupungissa. Näyttely esittelee 245 vuotta vanhan raatihuonerakennuksen rakentamisvaiheita sekä sieltä johdettua kaupungin hallintoa

Vanha Raatihuone , Kauppakatu 13, Rauma
Kirsti-museon vehreä pihapiiri.
26.8.2021 15.00 - 15.30

Meriteemainen opastus Kirstin pihapiirissä

Rauman museo järjestää meriteemaisen opastuksen merimiehen kotimuseo Kirstin pihapiirissä torstaina 26.8. klo 15. Opastus kestää noin 15 minuuttia, ja se sisältyy museon normaaliin pääsymaksuun. Kirstin sisätiloihin voi tutustua omatoimisesti. Meriteemainen

Kirsti , Pohjankatu 3, Rauma
Kirsti-museon vehreä pihapiiri.
1.8.2021 15.00 - 15.30

Yleisöopastus merimiehen kotimuseossa Kirstissä

Opastuksessa tutustutaan merimiehen kotimuseoon Kirstiin. Opastus tapahtuu Kirstin sisäpihalla. Kohteen sisätiloihin tutustuminen omatoimisesti voimassa olevat koronarajoitukset huomioiden. Opastus sisältyy kohteen normaaliin pääsymaksuun. Lisätiedot: rauman.museo@rauma.fi tai p. 044 567 9183

Kirsti , Pohjankatu 3, Rauma