Tapahtumakalenteri

Joutsenlaulu -musikaali

Musikaali Ollista, Jussista ja heidän legendaarisesta bändistään.

Musiikki: Jussi Hakulinen. Käsikirjoitus: Katariina Leino.

Bändin tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981. Olli oli yhtyeen laulaja, sekä piisien tekijä sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi toimi kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti säveltäjänä ja sanoittajana.
Pian perustamisen jälkeen yhtye voitti rockin SM-kisojen Porin karsinnat ja sijoittui valtakunnallisessa kilpailussa kolmanneksi. Bändi kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 Jussi Hakulisen tekemillä kappaleilla Likaiset legendat ja Särkynyt enkeli.

Olli Lindholm arvosti erityisen paljon Jussi Hakulista muusikkona ja säveltäjänä. Hakulinen on luonut useita suomalaisia klassikkokappaleita kuten Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, Kiitos ja kunnia, Hän tanssii kanssa enkeleiden ja monia muita. Musikaalin kappaleet ovatkin juuri Jussi Hakulisen säveltämiä.

Ollin ja Jussin yhtye kuuluu pitkäaikaisimpiin ja rakastetuimpiin rock-yhtyeisiin Suomessa. Musikaali on kunnianosoitus hänen ja Olli Lindholmin mittavalle elämäntyölle, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisten sydämiin.

Ollia esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserokkari jo toisessa sukupolvessa.
Jussi Hakulista esittää kultakurkku Erik Kraemer, joka on tunnettu useista musikaaleista ja soolourastaan heavylaulajana.

Lisätietoja: https://www.musiikkiteatteri.fi/ohjelmisto/joutsenlaulu/

Liput Palvelupiste Pyyrman, Valtakatu 2 A, p. 02-834 5000 palvelupiste@rauma.fi tai Ticketmaster

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

15.12.2023 19.00

Paikka

Rauma-sali, Satamakatu 26, Rauma

Tapahtumakategoria