Pääkirjasto
Kartta
Novellikoukku
Joulukuun Novellikoukku järjestetään pääkirjastossa keskiviikkona 8.12. klo 17 alkaen. Novellikoukussa neulotaan tai virkataan ja kuunnellaan novelleja. Käsityönopettaja Johanna Maijalan johdolla voi tehdä omaa käsityötä tai osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien töiden tekoon.
Rauman Ratsastajat ry:n juhlanäyttely pääkirjastossa
Rauman Ratsastajat ry:n 50-vuotisjuhlanäyttely on esillä pääkirjaston ala-aulan vitriineissä 21.11. asti.
Taidelainaamon kuukauden taiteilija Aija R-K
Rauman taidelainaamon marraskuun taiteilija on Aija R-K. Taidemaalari Aija R-K on ollut Rauman taiteilijaseuran jäsen kaksi vuotta ja nyt ensimmäistä kertaa esillä Rauman taidelainaamossa. Hänen akryylimaalauksensa ottavat inspiraationsa taiteilijan ympäröimästä
Novellikoukku
Marraskuun Novellikoukku järjestetään pääkirjastossa keskiviikkona 10.11. klo 17 alkaen. Novellikoukussa neulotaan tai virkataan ja kuunnellaan novelleja. Käsityönopettaja Johanna Maijalan johdolla voi tehdä omaa käsityötä tai osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien töiden tekoon. Rauman
Novellikoukku
Novellikoukussa neulotaan tai virkataan ja kuunnellaan novelleja. Käsityönopettaja Johanna Maijalan johdolla voi tehdä omaa käsityötä tai osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien töiden tekoon. Rauman kansalaisopiston ja kaupunginkirjaston järjestämä Novellikoukku on ilmainen ja
Taidelainaamon kuukauden taiteilija Tommi-Wihtori Roström
Rauman taidelainaamon lokakuun taiteilija on Tommi-Wihtori Roström. Hän on sekä Rauman Taidegraafikoiden että Rauman Taiteilijaseuran pitkäaikainen jäsen ja toiminut taiteilijaseuran puheenjohtajana neljä vuotta. Taidelainaamossa olevat teokset ovat kooste viime vuosilta
Rauman taidelainaamon yhteisnäyttely
Pääkirjaston ala-aulan vitriineissä on esillä 15.10. asti Rauman Taidelainaamon taiteilijoiden yhteisnäyttely Kesän jälkeen syys. Esillä on teoksia 16 Rauman Taiteilijaseuran ja Rauman Taidegraafikoiden jäseneltä.
Kirjailijavieraana Mika Nikkilä
Rajatiedon tutkija Mika Nikkilä kertoo kolmiosaisesta kirjasarjastaan Suomen Aavemetsästäjät tiistaina 16.11. klo 17 alkaen pääkirjastossa. Kirjailijan mukana pääset turvallisesti esimerkiksi Olavinlinnan, Hämeen linnan ja kymmenien muiden kohteiden uumeniin. Kirjat perustuvat
PERUTTU Novellikoukku
Syksyn ensimmäinen Novellikoukku on peruttu koronarajoituksista johtuen. Novellien kuuntelun ohella voit tehdä omaa käsityötäsi tai osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien neule- tai virkkaustöiden tekoon. Voit myös itse tuoda mukanasi omaa villalankaa. Rauman
Saana Jaakkola ja John Swallow pääkirjastossa
Tervetuloa kirjojen julkistustapahtumaan Rauman pääkirjastoon! Kummitteleeko Raumalla? Saana Jaakkola ja John Swallow kertovat uusista kirjoistaan Aaveiden Rauma ja Ghosts of Rauma. Miten kirjat syntyivät, miten kirjoittajat löysivät tietoa alueen aaveista