Nuorisotyön avustukset
Hakuohjeet
Nuorison kohdeavustukset ovat haettavissa 30.9.2024 klo 16 mennessä.
Nuorison toiminta- ja kohdeavustukset vuodelle 2025 ovat haettavissa 31.10.2024 klo 16 mennessä.
Hakuohjeet löytyvät Kulttuurin, liikunnan ja nuorison avustukset -hakijan oppaasta.
Sivistystoimialalle osoitetut hakemukset toimitetaan palvelupiste Pyyrmaniin, Valtakatu 2, 26100 Rauma, puh. 02 834 5000. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Kuoreen tulee laittaa merkintä ’avustushakemus’.
Avustusta voi saada samaan tarkoitukseen ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Avustuksia ei myönnetä kaupungin omalle yksikölle. Sekä toiminta-avustuksen että kohdeavustuksen osalta avustussumma voi olla enintään 50 prosenttia toteutuneista menoista. Pienin jaettava avustussumma on 400 euroa.
Toiminta-avustus
Toiminta-avustus on tarkoitettu nuorisoyhdistysten ja nuorten parissa työskentelevien yhdistysten vakituiseen toimintaan.
Avustusta myönnettäessä huomioidaan toiminnan aktiivisuus, toiminnan laajuus, toiminnan laatu ja toiminnan vaikuttavuus.
Jos hakija ei ole varsinainen nuorisoyhdistys ja/tai yhdistyksen toiminnassa on erikseen toimintaa myös aikuisille, tulee nuorten toimintaan käytetyt menot olla suoraan todennettavissa kirjanpidosta.
Kohdeavustus
Kohdeavustusta voivat hakea nuorisoyhdistykset ja nuorten parissa työskentelevät yhdistykset yksittäisiin tapahtumiin tai tapahtumasarjoihin alla olevin ehdoin.
Kohdeavustusta voivat hakea nuorisoyhdistykset ja nuorten parissa työskentelevät yhdistykset yksittäisiin tapahtumiin tai tapahtumasarjoihin, jotka eivät ole yhdistyksen normaalia vuositoimintaa sekä muut yhdistykset ja nuorten toimintaryhmät nuorille tai lapsille järjestettävään toimintaan, nuorisotoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin tai nuorisotapahtumiin.
Lisätietoja antaa
-
Poikonen Rea
Nuorisopäällikkö
Puh. 044 430 9251
rea.poikonen@rauma.fi