Joulevangeeljum-musiikkinäytelmän harjoitukset alkavat jälleen – uudet kasvot pääosissa
Uutinen
Suuren suosion saavuttanut Rauman Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä esitetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Harjoitukset alkavat lauantaina 5.10. Tekijäkaarti on säilynyt pääosin samana, mutta kahdessa pääroolissa nähdään uudet kasvot.
– Marian roolissa nähdään tänä vuonna sopraano Vilja Riutamaa. Riutamaa on työskennellyt solistina muun muassa Suomen Kansallisoopperassa sekä useissa kirkko- ja musiikkidraamoissa. Joosefin sandaaleihin hyppää muun muassa Rajaton-lauluyhtyeestä tuttu tenori Hannu Lepola. Viime ajat Lepola on esiintynyt oman yhtyeensä kanssa sekä työskennellyt freelance-muusikkona, museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari kertoo.
Joulevangeeljumin kaikille avoimet ja maksuttomat näytökset järjestetään 19.–21.12. Kenraaliharjoitus on torstaina 19.12. klo 17 ja ensi-ilta perjantaina 20.12. klo 18. Toinen ja kolmas näytös pidetään lauantaina 21.12. klo 16 ja 19. Näytelmä toteutetaan edellisvuosien tapaan ammattilaisten ja harrastajien yhteistuotantona. Tekijöitä on mukana lähes 300. Tähän mittavaan ryhmään kuuluu näyttelijöitä, laulajia, soittajia, tanssijoita ja huoltojoukkoja. Esityksen on käsikirjoittanut Arto Myllärinen ja säveltänyt Lasse Heikkilä. Ohjauksesta vastaavat Arto Myllärinen ja Ani Hassinen.