Lapsia ja nuoria kampuksen nuokkarilla.

Karin kampuksen nuorisotila avattiin syyskuun alkupuolella. Nuoret ovat ottaneet uudet tilat omikseen, mutta jotain tärkeää puuttuu vielä – nimittäin nimi nuokkarille. Nimiehdotuksia toivotaan erityisesti raumalaisilta nuorilta. Ehdotuksia voi jättää sähköisellä lomakkeella sunnuntaihin 6.10. asti.

Nuoriso-ohjaajista ja nuorison edustajista koostuva raati valitsee ehdotusten joukosta sopivimman nimen. Voittavaa nimeä ehdottanut palkitaan bluetooth-kaiuttimella ja herkkukassilla.

– On tärkeää, että nuoret saavat osallistua nuorisotilan nimeämiseen. Tavoitteena on, että kampuksen nuokkari saa virallisen nimensä lokakuun aikana, nuoriso-ohjaaja Ria-Leena Widqvist kertoo.

nuortenrauma.fi
rauma.fi/karinkampus

Saatat olla kiinnostunut myös näistä