Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen tiloja kalustetaan parhaillaan
Uutinen

Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen peruskorjausurakka on valmistunut kuluneen kesän aikana. Rauman kaupungin tilapalvelut vastaanotti kiinteistön pääurakoitsija Hartela Oy:ltä 16.6. Rakennus otetaan käyttöön vaiheittain syyskuun alusta alkaen.
– Kesä-heinäkuussa viimeisteltiin vielä piha- ja pysäköintialueita. Samaan aikaan tehtiin myös materiaalien toimitusvaikeuksista johtuneita asennustöitä ja puutelistakorjauksia, rakennuttajainsinööri Mitri Vahamäki kertoo.
Tilojen irtokalustuksen kilpailutus päättyi kesäkuussa, ja kiinteistö kalustetaan pääosin elokuun aikana.
– Myös hoitajakutsujärjestelmä on kilpailutettu. Järjestelmä asennetaan käyttökuntoon elokuun loppuun mennessä, Vahamäki sanoo.
Uusiin tiloihin asettuvalle henkilökunnalle pidetään loppukesän aikana käyttäjäkoulutuksia.
Rauman kaupunki toteuttaa kiinteistöalan teknologiayritys Nuuka Solutions Oy:n kanssa pilottihankkeen, jossa tarkkaillaan Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen talotekniikan prosessien ja sisäilmaolosuhteiden toimivuutta. Hanke kestää peruskorjausurakan takuuajan eli vuoden 2024 kesäkuuhun asti.




