Rauman saaristossa ja kaupunginpuutarhan vanhalla taimistoalueella on saatu kuluneena kesänä nauttia lampaiden seurasta. Syksyn tullen yhteensä noin 200 lammasta siirrettiin sisätiloihin – tällä kertaa Rauman kaupunginpuutarhan vanhoihin kasvihuoneisiin. Keskustan tuntumassa on nyt kaksi lampolaa.

Kaupunginpuutarhan kasvihuoneet ovat olleet useita vuosia tyhjillään. Lampuri Sari Vuorre käväisi kasvihuoneissa ja innostui niiden hyödyntämisestä lampaiden talvisuojana.

– Keräsin muutaman päivän rohkeutta kysyä asiaa, mutta lopulta soitin kaupungin kiinteistöpäällikölle ja tiedustelin tiloja lampaille. Kaupungilta tarjottiin juuri näitä kasvihuoneita, joihin olin jo ehtinyt ihastua, Sari Vuorre kertoo.

Vuorre kuvailee keskeisellä paikalla sijaitsevia lampaiden talvisuojia kodikkaiksi, valoisiksi ja tunnelmaltaan rauhoittaviksi.

– Toisessa kasvihuoneessa ovat uuhet ja toisessa pässit. Karitsat ja aikuiset lampaat ovat omilla alueillaan. Kaikilla yksilöillä on tilaa syödä ja kasvaa turvallisesti. Tilat saatiin mukautettua lampaiden tarpeisiin tosi hyvin, Vuorre sanoo.

Kasvihuoneet on varustettu hälytysjärjestelmällä. Tilat eivät ole yleisölle avoimia.

Avoimet ovet -tapahtuma suunnitteilla

Lampaat ovat raumalaisille varsin rakkaita, joten lampuri ja kaupungin Wihertoimi suunnittelevat avoimet ovet -tapahtuman järjestämistä talven aikana.

– Erityisesti taimistoalueen viisi pientä pässiä ovat astelleet raumalaisten sydämiin. Lampaat ilahduttavat monen ikäisiä, joten olisi hienoa päästää kaupunkilaiset tutustumaan lampaiden talvisuojiin ja kertomaan heille myös lampurin työstä, Vuorre kertoo.

Lampaat pääsevät jälleen ensi kesänä seikkailemaan Rauman saaristoon. Myös taimistoalueella on tarkoitus jatkaa laidunnusta tulevina kesinä.

Lampaat viihtyvät Rauman kaupunginpuutarhan vanhoissa kasvihuoneissa. Kuva: Sari Vuorre.
Lampaat viettävät talven Rauman kaupunginpuutarhan vanhoissa kasvihuoneissa. Kuva: Sari Vuorre.