Menestyselokuva tuo matkailijoita Raumalle – elokuvakohteita koottu nyt tarinalliseen karttaan
Uutinen

Rauma on saanut tänä vuonna valkokankaalla erityistä huomiota. Seitsemän Jussia voittanut Lauri-Matti Parppein elokuva Jossain on valo joka ei sammu on paitsi kerännyt menestystä ja lisäksi houkutellut matkailijoita Raumalle. Nyt elokuvan kuvauskohteet löytyvät digikartalta, jota seuraten voi kulkea pitkin elokuvassa näkyviä paikkoja.
Raumalaislähtöisen ohjaajan Lauri-Matti Parppein menestyselokuva nostaa esiin tunnistettavia raumalaisia maisemia. Valkokankaalla vilahtavat muun muassa tasoristeys, perinteikäs kansankuppila Otava ja Valtakatu. Nämä eivät ole sattumia, vaan paikkoja, joissa Parppein oma elämänpolku ja elokuvan tarina ovat kohdanneet.
– Paikkoihin liittyy elettyä elämää, kuten tasoristeykseen. Jossain vaiheessa kirjoitin Raumalla elokuvaa muutaman viikon ajan. Olin käsikirjoituksen kanssa aivan jumissa ja kävelin ympäri kaupunkia. Kun tasoristeyksen puomi vielä pysäytti minut myös fyysisesti, romahdin. Mutta tajusin samalla, että tämä pitää tuoda elokuvaan. Sen jälkeen tekeminen taas lähti liikkeelle, kommentoi Lauri-Matti Parppei kesäkuun alussa julkaistussa Rauman asukaslehdessä.
Elokuvan tekemistä mahdollisti myös Rauman kaupungin tuki. Parppeille oli tärkeää, että luottamus näkyi konkreettisesti tekemisen vapaudessa.
– Oli hienoa, että elokuvaa uskallettiin tukea, vaikka lopputuloksesta ei voi koskaan olla varma. Kaupunki ei puuttunut tekemiseen, Parppei kertoo Rauma-lehdessä.
Raumalaiset ja suomalaiset kautta maan ovat ottaneet elokuvan omakseen, ja matkailijoita on jo nähty kyselemässä kuvauspaikkojen perään. Nyt nämä kohteet löytyvät kätevästi visitrauma.fi-sivustolta ja digikartalta. Kartalla kohteita elävöittävät elokuvan still-kuvat ja tarinat.
– Elokuva toi Raumalle upeaa näkyvyyttä ja vahvisti mainettamme kulttuurikaupunkina. Tarina kohtaa todellisuuden hyvässä matkailukokemuksessa. Nyt kuka tahansa voi astua osaksi elokuvan tunnelmaa kotikulmillamme, iloitsee Rauman kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Riikka Kaukosalmi.
Kohde- ja karttasivu: visitrauma.fi/jossainonvalojokaeisammu
Rauma-lehti 1/2026: issuu.com/viestintapalvelut/docs/rauma-lehti_1_2026
Kartan kohteet
- Otanlahden ranta – Otanlahden uimarannan kallioilla elokuvan päähenkilöt Pauli ja Iiris huutavat merelle. Elokuvan markkinoinnissa eniten käytetty kuva on kuvattu juuri täällä.
- Tasoristeys – Syväraumankadun alussa sijaitseva tasoristeys on elokuvassa sekä tunnistettava raumalainen paikka että pysähtymisen vertauskuva.
- Kotikatu Vanhassa Raumassa – Eteläpitkäkadun alkupäässä sijaitseva Paulin kotitalo on yksi Vanhan Rauman tunnelmallisista historiallisista rakennuksista. Paulin kotitaloa vastapäätä sijaitsevan punaisen talon seinää Iiris rummuttelee elokuvassa.
- Ravintola Otava – Elokuvan musiikillinen maailma avautuu Ravintola Otavassa, jossa Iiris esittää poikkitaiteellisen teoksensa.
- Kalatori – Kalatorin laidalla sijainneessa musiikkikaupassa elokuvan päähenkilöt Pauli ja Iiris kohtaavat ja palaavat myöhemmin etsimään välineitä yhteisiä äänityksiä varten.
- Rauman taidemuseo ja Hauenguanon aukio – Elokuvassa vieraillaan Rauman taidemuseon näyttelyssä, jossa musiikki, kuvataide ja henkilöhahmojen väliset kohtaamiset kietoutuvat yhteen. Taidemuseon edustalla avautuva Hauenguanon aukio on viehättävä taiteen ja kulttuurin keskittymä.


