OtaChill-tapahtuma houkutteli 400 nuorta viihtymään Otanlahden rantaan
Uutinen
Nuorten OtaChill-tapahtuma järjestettiin lauantaina 19.8. Otanlahdessa. Aurinkoinen sää ja monipuolinen ohjelma keräsivät paikalle noin 400 nuorta. Illan pääesiintyjä Benjamin tarjoili yleisölle lämminhenkisen ja energisen esityksen.
– Esiintyjäkattaus ja oheisohjelma houkuttelivat rannalle mahtavan määrän nuoria. Tänä vuonna tapahtuman yhteistyökumppanina toimi myös Rauman Makis, nuoriso-ohjaaja Julia Nummi kertoo.
Benjaminin lisäksi lavalla nähtiin Janne, RiQ ja Hysteria. Paikalliset nuoret esiintyjät nousivat lavalle hyvin valmistautuneina ja live-esiintymisestä innostuneina.
– Tapahtuman juonsi TikTokista tuttu ViliChili, jota monet nuoret jututtivat innokkaasti illan aikana. Myös vaahtobileet osoittautuvat hitiksi ja kylpijöitä riitti. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, Rauman nuorisovaltuuston puheenjohtaja Lauri Raisto iloitsee.
Lisäksi nuoret innostuivat aurinkovärjäyksestä, jota pääsi kokeilemaan RaumArsin italialaisen taiteilijavieraan Giulia Filippin ohjaamassa työpajassa.
OtaChill-tapahtuman järjestivät yhteistyössä Rauman nuorisovaltuusto, Rauman nuorisopalvelut, Rauman Makis ja RaumArs.