Pitsikaupungin joulun vuoden 2024 toteutusten kilpailutukset ovat valmistuneet
Uutinen
Rauman kaupunki kilpailutti Rauman joulutorin ja Tammelan tonttumaan toteuttajat avoimella hankintamenettelyllä 6.–27.5. Kyseiset toteutukset ovat osa Pitsikaupungin joulun vuoden 2024 kokonaisuutta.
Kilpailutukseen saatiin kaksi tarjousta. Hankintamenettelyn mukaisen pisteytyksen perusteella Tammelan tonttumaan tuottajaksi ehdotetaan valittavan Luanista Oy ja joulutorin tuottajaksi Rakastunut Raumaan ry. Kaupunginhallitus päättää hankinnoista kokouksessaan maanantaina 10.6.
Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä kilpailutuksen aikana. Lisäksi heiltä edellytettiin perehtymistä tapahtumatuotannon tiloihin ja alueeseen.
Luanista Oy on tuottanut Tammelan tonttumaan myös vuosina 2022 ja 2023. Rakastunut Raumaan on vuonna 2024 perustettu Rauman keskustan kehittämisen yhdistys, joka järjestää erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.
– Olen erittäin tyytyväinen valittavaksi esitettäviin tuottajiin. Odotan innolla joulun tuotantoyhteistyön aloittamista, Pitsikaupungin joulun koordinaattori Krista Mård sanoo.
Pitsikaupungin joulua vietetään Raumalla jälleen 23.11.2024–6.1.2025. Kyseessä on viisivuotinen hanke. Tavoitteena on luoda Rauman joulusta koko Suomen tunnetuin ja kaunein joulu yhteistyössä koko kaupungin kanssa.
– Kannustamme edelleen paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä, toimijoita ja asukkaita osallistumaan Pitsikaupungin jouluun omilla tapahtumillaan, Mård lisää.
Rauman kaupunki järjestää tiistaina 11.6. klo 17 sidosryhmille infotilaisuuden Kaupungintalon valtuustosalissa osoitteessa Kanalinranta 3. Tilaisuuteen voi vielä ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen krista.mard@rauma.fi.