Ajankohtaista

Pitsisiivet-seinämuraali koristaa jatkossa Rauman vesitornin seinää

Rauman vesitornin sisäänkäynnin puoleiseen seinään toteutetaan Pitsisiivet-seinämuraali. Kyseessä on yksi Rauman osallistuvan budjetoinnin vuoden 2023 toteutuksista. Maalaustyöt alkoivat keskiviikkona 31.5., ja muraalin on tarkoitus valmistua kahden viikon kuluessa.

Pitsisiipien ideoinnista, suunnittelusta ja maalauksesta vastaa eurajokelainen kultaseppä, käsinkaivertaja ja taiteentekijä Anna-Kaisa Juhola. Hän tekee taidetta päivätyönsä ohella. Juholan tyyli taiteessa on runsas ja värikäs.

– Sain idean muraalista joitakin vuosia sitten kesällä Raumalla kävellessäni. Olin nähnyt kuvia vastaavista siipiteoksista eri puolilta maailmaa. Mietin, että tuollainen sopisi Raumallekin. En kuitenkaan vielä tuolloin ajatellut, että voisin toteuttaa sen itse, vaan idea jäi hautumaan, Anna-Kaisa Juhola kertoo.

Juhola päätti keväällä ilmoittaa ehdotuksensa mukaan Rauman osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheeseen. Pitsisiivet etenivät lopulta äänestysvaiheeseen.

– Yllätyin, miten paljon ideaa oli äänestetty. Hauskaa, että pääsen toteuttamaan tämän nyt raumalaisten ja matkailijoiden iloksi, Juhola sanoo.

Värit huokuvat Vanhan Rauman ja puutalojen tunnelmaa

Pitsisiivet-muraalin toteutus käynnistyi seinän pesulla maanantaina 29.5. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Juhola maalasi teoksen ääriviivat videoprojektorin avulla. Ääriviivojen jälkeen vuorossa on värien ja yksityiskohtien maalaus. Valmis teos on kooltaan noin 3 x 3,5 metriä.

– Maalaan teoksen perinteisesti pensseleillä ja pienillä teloilla sekä käytän betonipinnalle soveltuvaa maalia. Värisävyihin olen saanut inspiraatiota Vanhan Rauman sekä vesitornin viereisten puutaloalueiden talojen väreistä. Mukana on myös pitsin lisäksi muita Raumaan ja raumalaisuuteen viittaavia yksityiskohtia, kuten merta ja puutaloja, Juhola kertoo.

Katsoja voi asettautua osaksi maalausta

Juholan mukaan Pitsisiivet-muraali on kaunis sellaisenaan, mutta sen hauskuus piilee osallistuvuudessa.

– Katsoja voi hypätä osaksi maalausta asettumalla seinän eteen, jolloin näyttää siltä, kuin siivet kasvaisivat ihmisen selästä. Toivottavasti näemme tulevaisuudessa sosiaalisessa mediassa paljon tällaisia kuvia. Toivon myös, että maalaus ja vesitorniin avautuva kahvila tukevat toisiaan ja houkuttelevat kävijöitä paikalle, Juhola iloitsee.

Teoksen nimi voi vielä muuttua

Pitsisiivet on teoksen työnimi, jonka pohjalta Juhola lähti suunnittelemaan toteutusta. Värit ja muut yksityiskohdat tulivat mukaan luonnosteluvaiheessa.

– Voi olla, että työ pitää nimetä vielä uudelleen. Toivon, että teoksesta on aistittavissa Rauma-henkisyyttä ilman, että se on kuitenkaan liian osoittava, Juhola pohtii.

Kaupunkilaiset ja kaikki Rauman asioista kiinnostuneet pääsivät keväällä ideoimaan, mihin 100 000 euron Mnuu huki -potti pitäisi kohdentaa. Toteutukseen eteni kaikkiaan 10 ehdotusta. Pitsisiivet-seinämuraalin toteuttaminen keskusta-alueen tai Rauman nähtävyyksien lähistölle sai 106 ääntä.