Ajankohtaista

Pohjoiskehän, Raumanmeren ja Naulan koulun oppilaat pääsevät istutuspuuhiin Puun päivänä 27.9.

Puun päivää vietetään Suomessa tiistaina 27.9. Teemapäivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen sekä suojeluun. Puun päivänä kannustetaan myös istuttamaan puita. Wihertoimi osallistuu istutustalkoisiin yhdessä Pohjoiskehän, Raumanmeren ja Naulan koulun oppilaiden kanssa.

Pohjoiskehän koulun edustalla sijaitsee pieni arboretum-alue eli puulajipuisto, joka täydentyy vuosittain ekaluokkalaisten istuttamilla puilla. Viime vuonna alueelle sijoitettiin erilaisia kuusia.

– Tänä vuonna koululaiset pääsevät istuttamaan loimaankoivuja, liskavisakoivuja ja kyynelkoivuja. Lapset saavat seurata koivujen kasvua koko alakoulutaipaleensa ajan, kaupunginpuutarhuri Mari Pohjalainen kertoo.

Uusia puita istutetaan myös Raumanmeren peruskoulun 8.-luokkalaisten ja Naulan koulun oppilaiden kanssa Pyynpään kirjaston läheisyyteen.

– Pyynpäässä istutusvuorossa ovat tuurenpihlaja, birgitanpihlaja ja amerikanpihlaja, Pohjalainen sanoo.

Wihertoimi aloitti Puun päivän istutustapahtumat Rauman tilapalveluiden kanssa vuonna 2021. Silloin puita istutettiin Pohjoiskehän koulun edustan lisäksi Kodisjoentien ja Lapintien väliselle viheralueelle.

Koululaiset ovat tiistaina 27.9. istutuspuuhissa Pohjoiskehän koululla klo 10.30–11.15 sekä Pyynpään kirjaston parkkipaikan viereisellä viheralueella klo 10–11. Työskentelyssä ovat mukana kiinteistöjen pihojen kasvillisuutta hoitavat urakoitsijat.