Rauma on mukana MATKA 2024 -messuilla Helsingissä 17.–21.1.
Uutinen
Rauma on esillä Helsingin kansainvälisillä MATKA 2024 -messuilla 17.–21.1. Raumaan voi tutustua Suomen Saariston yhteisosastolla 6n2.
– Messukävijöille esitellään Raumalta saariston ja maailmanperinnön lisäksi kulttuurielämyksiä, kaupunkifestivaali Pitsiviikkoa, Pitsikaupungin joulua sekä muita kaupungin monipuolisia tapahtumia, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.
Rauma näkyy messujen aikana ammattilaistapahtumissa kotimaisille ja ulkomaisille median edustajille sekä vaikuttajille ja kansainvälisille matkanjärjestäjille.
– Helsingin matkamessut käynnistävät matkailuvuoden. Rauma on panostanut ympärivuotisuuteen ja haluamme tuoda sitä tutuksi matkailijoille. Pitsikaupungin joulu on noussut Raumalla keskeiseksi matkailusesongiksi kesäkauden rinnalle, Villanen sanoo.
Kiinnostavia esitteitä jaossa messukävijöille
Messuilla on ensijaossa uudistettu Rauma-esite. Esite on ulkoasultaan aiempaa merellisempi ja sisällöltään ajattomampi, jotta sitä voidaan hyödyntää tehokkaammin useampana vuonna.
– Pääesitteen lisäksi messuosastolta voi napata mukaan kaupunkikartan, Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki -esitteen sekä muita kiinnostavia tapahtuma- ja kohde-esitteitä, matkailuneuvoja Johanna Sainio vinkkaa.
Messukävijät saavat käsiinsä ensimmäisten joukossa myös raumalaisten museoiden uudistetun yhteisesitteen. Kyseisessä esitteessä ovat mukana Rauman museon kotimuseot Marela ja Kirsti sekä Vanha Raatihuone, Rauman taidemuseo, Lönnströmin kotimuseo ja Rauman merimuseo.
Maailmanperintökohteet houkuttelevat Raumalle
Rauma on vetovoimainen kahden maailmanperintökohteen matkailukaupunki. Tunnelmallinen Vanha Rauma sekä historiallinen hautaröykkiöalue Sammallahdenmäki kiinnostavat matkailijoita vuodesta toiseen. Lisäksi Raumalla voi nauttia merellisestä saaristosta, joka on osa Selkämeren kansallispuistoa.
– Tarjolla on myös useita kiinnostavia kulttuurielämyksiä sekä monipuolisia tapahtumia. Lumoava Pitsikaupungin joulu houkuttelee kaupunkiin matkailijoita ympäri Suomen, Irene Villanen kertoo.
Suomen Saaristo on Lounais-Suomen kaupunkien yhteinen markkinointiteema, johon lukeutuvat muun muassa kulttuurikaupungit, historialliset kohteet ja upeat luontoelämykset alueen kansallispuistoissa. Yhteistyöllä tavoitellaan erityisesti valtakunnallista ja kansainvälistä näkyvyyttä.
Helsingin MATKA-messut ovat yksi Pohjoismaiden suurimpia matkailualan tapahtumia. Vuonna 2024 mukana on yli 850 näytteilleasettajaa lähes 70 maasta.