Raumalaiset toivovat turvallisempia pyöräpysäköintimahdollisuuksia kaupunkialueelle
Uutinen
Raumalaisilta kerättiin sähköisen karttakyselyn avulla mielipiteitä ja kokemuksia pyöräpysäköinnistä. 1.–18.8. toteutettuun kyselyyn saatiin yhteensä 419 vastausta, joita hyödynnetään Rauman pyöräpysäköinnin yleissuunnitelman laadinnassa.
Suurin osa kyselyyn vastanneista oli työssäkäyviä. Aktiivisimmat vastaajat olivat iältään 35–54-vuotiaita. Yleisin polkupyörätyyppi oli perinteinen, mutta jopa 29 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä sähköavusteista pyörää.
– Määrällisesti sähköpyörien käyttäjiä on vastaajien joukossa paljon, joten tämä käyttäjäryhmä on tärkeää huomioida suunnitelman laadinnassa. Sähköpyörät ovat arvokkaita, ja niiden pysäköinnissä turvallisuus nousee erittäin tärkeäksi, suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja sanoo.
Turvattomuuden tunne rajoittaa pitkäaikaista pysäköintiä
Vastauksista käy ilmi, että julkisia pyöräpysäköintipaikkoja käytetään pääasiassa vain lyhytaikaiseen pysäköintiin. Pitkäaikaista pysäköintiä rajoittaa esimerkiksi turvattomuuden tunne. Yli puolet vastaajista kertoi jättäneensä matkoja tekemättä pyörällä, koska kohteessa ei ole mahdollisuutta riittävän turvalliseen tai laadukkaaseen pysäköintiin.
– Pääasiallisia syitä ovat varkauden pelko sekä runkolukituksen puutteet. Osa telineistä koetaan myös liian kevyiksi tai ahtaiksi. Puutteellisen valaistuksen ja katvealueelle sijoitettujen telineiden koetaan edistävän varkauksien mahdollisuutta, Pajuoja kertoo.
Karttapalautteet keskittyivät pitkälti samoihin kohteisiin – nykyisissä pyöräpysäköintipaikoissa oli sekä määrällisiä että laadullisia puutteita. Uusia pysäköintikohteita ja -mahdollisuuksia toivottiin Vanhaan Raumaan, kauppojen ja palveluiden lähelle sekä muulle keskusta-alueelle.
– Tärkeimpinä ominaisuuksina vastaajat pitivät runkolukitusmahdollisuutta, riittävää tilaa sekä sijaintia näkyvällä ja helposti löydettävällä paikalla. Suurin osa vastaajista kertoi luottavansa pysäköintipaikkojen valinnassa kaupunkituntemukseen ja aiempiin kokemuksiinsa pyörätelineistä ja -pysäköintipaikoista. Tavoitteena on, että kaupungin kaikki yleiset pyöräpysäköintitelineet ovat jatkossa vähintään runkolukittavia, ja vanhan mallisista telineistä luovutaan, Pajuoja sanoo.
Vastaajat haluaisivat saada tietoa Rauman pyöräpysäköintimahdollisuuksista esimerkiksi karttamuodossa kaupungin nettisivuilta ja sosiaalisen median kanavista. Pysäköintipaikoille toivottiin myös selkeitä merkintöjä sekä lähialueen pyöräpysäköintipaikkojen opastekarttoja.
Rauman pyöräpysäköinnin yleissuunnitelma laaditaan yhteistyössä konsulttina toimivan Destia Oy:n kanssa. Pyöräpysäköinnin kehittäminen on yksi vuoden 2023 lopulla valmistuneen Rauman seudun kävelyn, pyöräilyn ja kestävien matkaketjujen edistämissuunnitelman kärkitoimenpiteistä.
Pyöräpysäköinnin kehittäminen toteuttaa Rauman kaupunkistrategian tavoitetta olla sujuvan arjen kaupunki ja tukee asukkaiden hyvinvointia edistämällä liikuntamahdollisuuksia.