Lapsi pyöräilemässä Liikkujan viikon mainoskuvassa.

Rauman kaupunki osallistuu Euroopan laajuiseen Liikkujan viikkoon 16.–22.9. Viikon tarkoituksena on muistuttaa, että teillä ja kaduilla on tilaa meille kaikille.

Teemaviikon aikana eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia ja juhlistavat pysyviä toimia, joilla edistetään kestävää liikkumista. Viime vuonna Liikkujan viikkoa vietettiin Suomessa jo 20. kerran. Juhlavuonna viikko sai ennätysmäärän eli 45 kuntaa ja kaupunkia mukaan nostamaan esiin kestäviä arkiliikkumisen muotoja.

– Haluamme kannustaa raumalaisia käyttämään teemaviikolla polkupyörää liikkuessaan kaupungin sisällä. Kaupungin hyvät kevyen liikenteen väylät mahdollistavat sujuvan liikkumisen nopeammin pyörällä kuin autolla. Liikkujan viikolla Rauman uimahalliin pääsee kaksi henkilöä yhden hinnalla, jos saapuu pyörällä paikalle. Asian voi todentaa näyttämällä pyöräilykypäriä kassalla, liikuntakoordinaattori Kimmo Kouru kertoo.

Euroopan liikkujan viikko on jokavuotinen mahdollisuus pohtia oman arjen liikkumisvalintoja. Tämän vuoden Liikkujan viikolla kannustetaan miettimään, miten omaan arkeen voisi lisätä kulkutapoja, jotka ovat sekä kestäviä että ottavat huomioon muut liikkujat.

– Liikenteessä meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista lähiympäristössämme on liikkua. Julkiset tilat, kuten kadut, puistot ja torit kuuluvat meille kaikille, jolloin myös vastuu niiden viihtyisyydestä ja turvallisuudesta on jaettua, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtaja Nina Frösén kertoo.

Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin, kuten lapsiin ja erityisryhmiin. Muiden kulkijoiden huomiointi lisää liikenteen miellyttävyyttä ja turvallisuutta.

Lisätietoja Liikkujan viikosta löytyy osoitteesta liikkujanviikko.fi.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä