Ajankohtaista

Rauman kaupunki jakoi palkintoja itsenäisyyspäivän juhlassa

Suomen lippu.

Rauman kaupungin sivistysvaliokunta on jakanut kulttuuripalkinnon, nuorisotekopalkinnon ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinnon, sekä palkinnut vuonna 2022 menestyneimmät raumalaiset urheilijat. Palkinnot jaettiin Rauman kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. Palkintojen jakamisesta päätettiin sivistysvaliokunnan kokouksessa 23.11.

Kulttuuripalkinto

Rauman kaupungin kulttuuripalkinto myönnettiin Kodisjoen taideyhdistys ry:lle. Kulttuuripalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä kulttuuriteosta. Palkinto voidaan myöntää myös kannustukseksi nuorelle taiteilijalle. Palkinnon voi saada vain yhden kerran. Palkinnon myöntää sivistysvaliokunta ilman hakemusta vuosittain. Palkinnon suuruus on 1000 euroa.

Kodisjoen taideyhdistys on perustettu vastamaan taidekoti Ylenin toiminnasta. Sen lisäksi yhdistys on järjestänyt jo 20 vuoden ajan lapsille ja nuorille suunnattuja kuvataide- ja kädentaitoleirejä. Taidekoti Ylenin toiminasta vastaavan Kodisjoen taideyhdistyksen keskeisimpänä tehtävänä on taidekodin toiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen. Viime vuosien aikana taidekotia on kunnostettu Leader-rahoituksella ja talkoilla.

Kodisjokilainen kansantaiteilija Väinö Ylen (1908-2000) teki vuosina 1972 – 1990 yli 500 taideteosta. Ylen testamenttasi kotinsa taideteoksineen Kodisjoen Saarnahuonekunnalle. Testamentin toimeksipanon jälkeen Saarnahuonekunnan naisjaosto perusti Kodisjoen taideyhdistyksen ja talo avattiin yleisölle lähes heti Väinö Ylenin kuoleman jälkeen jo vuonna 2001.

ITE-taiteen mestarin Ylenin töihin on mahdollista tutustua taidekoti Ylenin pihalla sekä pihapiirissä sijaitsevassa vanhasta navetasta, joka palvelee näyttelytilana. Taidekodin galleriassa voi nähdä kuvaelmia maailmanpolitiikan ja raamatun historian teemoista, sekä mm. Kodisjoen ja muun maaseudun kadonneesta elämäntavasta ja jo unohtuneista arkisista askareista.

Nuorisotekopalkinto

Nuorisotekopalkinto myönnettiin MIELI Länsirannikon mielenterveys ry:lle. Nuorisotekopalkinto myönnetään henkilölle, yhdistykselle, yhteisölle tai vapaalle toimintaryhmälle toiminnasta nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseksi, elinolojen ja elämänhallinnan parantamiseksi tai nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Palkinto voidaan myöntää myös nuoren tai nuorisoryhmän menestymisestä opiskelussa, tieteenalalla tai yhteiskunnallisessa toiminnassa. Palkinnon suuruus on 1000 euroa.

MIELI Länsirannikon mielenterveys ry on tehnyt auttamistyötä Raumalla vuodesta 1990 lähtien. Kriisi-keskus Ankkurpaikk’ tarjoaa keskusteluapua ja tukea matalalla kynnyksellä, ilman lähetettä. Lisäksi yhdistys panostaa nuorten hyvinvointiin ja mielenterveyden edistämiseen erilaisten hankkeiden ja valtakunnallisen Sekaisin Chatista kautta. MIELI Länsirannikon mielenterveys ry toiminnoillaan tukee ja edistää raumalaisten nuorten mielenhyvinvointia.

Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto

Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnettiin Maantiejuoksun SM-kisojen pääjärjestäjille Rauman Urheilijoille ja Lapin Salamalle. Palkinnon suuruus on 1000 euroa.

Neljännesvuosisadan tauon jälkeen Raumalle kokoontuivat pääsiäissunnuntaina, Rauman 580-vuoden juhlapäivänä, Suomen parhaat maantiejuoksijat. Otanlahden urheilukeskuksen lähialueella kulkevalla 3 km:n reitillä kilpailtiin nuorten 17- ja 19-vuotiaiden, yleisten sarjojen ja Suomen Aikuisurheiluliiton Suomen mestaruudesta.

Nuoret juoksivat 10 km matkan ja muut puolimaratonin eli n. 21,1 km. Kaikkiaan Raumalla juoksi 220 urheilijaa. Reittiä kehuttiin nopeaksi ja siinä juostiin ennätyksiä. Nuorimmat kilpailijat olivat 16-vuotiaita ja vanhimmat yli 80-vuotiaita. Lisäksi lähtöjen välissä juostiin avoin lasten Korttelikirmaisu.

Kilpailun virallisina järjestäjinä olivat yhteistyössä Rauman Urheilijat ja Lapin Salama. Toimijoita oli mukana Rasti-Lukosta ja Rauman Kisa-veljistä. Tapahtuman tavoitteena oli myös Rauman tekeminen tunnetuksi urheilukaupunkina sekä yhteistyön aikaansaaminen eri toimijoiden kesken.

Vuonna 2022 menestyneiden urheilijoiden palkitseminen

Paras miesurheilija, palkintosumma 700 €
Timo Torpo

Paras naisurheilija, palkintosumma 700 €
Henna Blomroos

Paras poikaurheilija, palkintosumma 300€
Aleksi Alhfors

Paras tyttöurheilija, palkintosumma 300€
Nelli Mäenpää

Paras joukkue, palkintosumma 500 €
Pallo-Iirot edustus joukkue