Ajankohtaista

Rauman kaupunki muistuttaa kiinteistönomistajia jalkakäytävien hiekoituksesta ja muusta liukkaudentorjunnasta

hiekoitus hiekkaa talvella.

Rauman kaupunki muistuttaa kiinteistönomistajia jalkakäytävien hiekoituksesta ja muusta liukkaudentorjunnasta. Kiinteistöjen edustalla olevien jalkakäytävien lumenpoistosta ja hiekoituksesta vastaa kiinteistönomistaja. Kaupunki vastaa katujen lumenpoistosta ja hiekoituksesta.

– Jalkakäytävien huolellinen hiekoitus on erityisen tärkeää kuluvan viikon loppupuolella ja viikonloppuna, sillä kaupungissa on paljon joulutapahtumia, ja ihmisiä odotetaan liikkeelle runsaasti erityisesti Vanhan Rauman alueella. Säätiedotus lupaa tällä hetkellä liukasta keliä viikonlopuksi, kunnallistekniikan johtaja Jaakko Aerila kertoo.

Eniten yleisöä odotetaan Joulevangeeljum-musiikkinäytelmän esityksiin 15.–16.12. Näytökset ovat perjantaina 15.12. klo 18 sekä lauantaina 16.12. klo 16 ja 19. Yleisönäytöksiin osallistuvat ihmiset liikkuvat Vanhassa Raumassa kulkueen muodossa esiintymispaikalta toiselle. Näytelmän kohtaukset järjestetään Kauppatorilla, Kalatorilla, Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilla ja Rauman Pyhän Ristin kirkolla.