Rauman kaupunki onnitteli Kari Vuorisaloa director musices -arvonimen johdosta
Uutinen
Raumalaiselle opettaja, muusikko, säveltäjä, sovittaja ja sanoittaja Kari Vuorisalolle myönnettiin toukokuussa director musices -arvonimi. Rauman kaupunki huomioi Vuorisalon saaman ansiokkaan tunnustuksen maanantai-iltana 21.8. juhlapäivällisen merkeissä Ravintola Knuutinpojassa.
Tasavallan presidentin myöntämä arvonimi on julkisen arvonannon osoitus kansalaisen yhteiskunnan hyväksi tekemästä työstä. Director musices -arvonimi voidaan myöntää ansioituneelle muusikolle.
Vuonna 2019 eläköitynyt peruskoulun luokanopettaja Kari Vuorisalo on ollut keskeinen musiikki- ja kulttuurivaikuttaja Raumalla ja sen ympäristössä yli 40 vuoden ajan. Hän on uransa aikana perustanut useita yhtyeitä sekä säveltänyt, sovittanut ja sanoittanut useita kappaleita, musikaaleja ja esityksiä.
Vuorisalo on tehnyt elämäntyönsä musiikin- ja luokanopettajana niin peruskoulussa kuin musiikkiopistossa – hänet tunnetaan erityisesti Kari & Kakrut -laulu- ja soitinyhtyeen vetäjänä. Ryhmä jatkaa toimintaansa edelleen.
– Karin intohimo musiikkiin on tarttunut aina myös lapsiin. Hänen entisistä oppilaistaan monet ovat nykypäivänä muusikon ammatissa, museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari sanoo.
Vuorisalolla on ollut keskeinen rooli myös raumalaisen murrekulttuurin ylläpitäjänä ja kehittäjänä – hän on tehnyt lukuisan määrän raumankielistä musiikkia. Vuorisalon musiikki on tallennettu muun muassa Tapio Niemen ja Hannu Heinon raumankielisiin elokuviin.
– On hienoa, että Karin elämäntyö lämminhenkisenä, luovana ja lapsia ymmärtävänä musiikkikasvattajana ja muusikkona sai ansaitsemansa huomionosoituksen, sivistystoimialan toimialajohtaja Soile Strander lisää.
Arvonimiesitystä puolsivat Rauman kaupungin museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari, Rauman musiikkiopiston rehtori Mira Ellmén, Nortamo-Seor sekä Kari ja Kakrut vanhempain tuki ry:n puheenjohtajana toiminut Anne Mattila.