Ajankohtaista

Rauman kaupunki sai oman exlibriksen

Rauman kaupunki sai Rauma 580 -juhlavuoden kunniaksi oman exlibriksen tiistaina 1.11. Kuvataiteilija Ulla Stenback lahjoitti merkin Rauman taitelijaryhmä Metkan toimeksiannosta. Exlibris luovutettiin kaupungille pääkirjastossa Ulla Stenbackin exlibris-aiheisen näyttelyn avajaisissa.

Exlibris on kirjan ensimmäiselle sivulle liimattava merkki, joka osoittaa kirjan omistajan. Tunnuksessa on usein omistajan nimikirjaimet sekä vaakuna tai muu kuvio. Kuvitus kertoo yleensä kirjan omistajan työstä, luonteenpiirteistä tai harrastuksesta.

– Tulevaisuudessa voimme käyttää exlibristä esimerkiksi kaupungin lahjoittamissa kirjoissa. Tämä on erityisen hieno 580-vuotislahja. Tuskin kovin monella kaupungilla on omaa exlibristä, museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari toteaa.

Rauman kaupungin exlibris-merkin luonut Ulla Stenback on raumalainen kuvataiteilija. Hänet on palkittu Rauman kaupungin kulttuuripalkinnolla vuonna 2016. Taiteilijan exlibris-aiheinen näyttely on avoinna Rauman pääkirjastossa marraskuun ajan.

Rauma 580 -juhlavuoden exlibris