Ajankohtaista

Rauman kouluissa vietetään Hävikkiviikkoa 12.–18.9. – oppilaita kannustetaan ruokahävikin vähentämiseen

Nanun koululainen ottamassa ruokaa linjastosta. Lapsi lisää keittoon maustekastiketta.

Rauman kaupungin perusopetuksessa ja lukiossa vietetään Hävikkiviikkoa 12.–18.9. Ruokapalvelut kannustaa oppilaita teemaviikon aikana erityisesti lautashävikin vähentämiseen. Parhaiten ruokajätteen vähentämisessä onnistuneet koulut palkitaan.

– Hävikkiviikon tarkoitus on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisestä. Koulujen ruokasaleissa on teemaviikolla esillä myös kampanjamateriaaleja, palvelupäällikkö Rami Iltanen sanoo.

Rauman ruokapalveluissa punnitaan ja kirjataan ruokahävikin määriä päivittäin, vaikka kampanjan aikana keskitytään erityisesti lautashävikkiin.

– Punnitsemme joka päivä lautashävikin lisäksi tarjoilu-, valmistus- ja varastohävikkiä. Hävikin mittaamiseen ja hallintaan on tämän lukuvuoden alussa otettu täysimittaisesti käyttöön Hävikkimestari-ohjelma, Iltanen kertoo.

Ohjelmaan tallennettu data antaa arvokasta tietoa siitä, kuinka paljon ruokaa tulisi valmistaa ja laittaa tarjolle. Samalla saadaan konkreettinen kilohinta pois heitettävälle ruualle.

– Kun todennetaan syntyvän hävikin määrä ja laatu, päästään pohtimaan todellisia vähentämisen keinoja, Iltanen lisää.

Rauma kuuluu Hinku-kuntien verkostoon, joten kaupunki on sitoutunut tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Ruokahävikin mittaamiseen, raportointiin ja vähentämiseen velvoittavat myös jätelakiuudistus ja EU:n komission päätös.

– EU:n jäsenmaiden tulee raportoida syntyvän elintarvikejätteen määrät vuodesta 2020 alkaen. Myös ruokajätteen mukana hukkaan heitettävä raha sekä eettiset asiat pitää huomioida arjessa, Iltanen kertoo.

Rauman ruokapalvelut on vuodesta 2016 asti lahjoittanut paikallisille järjestöille koulujen ylijäämäruokaa.

– Esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin Rauman osasto on alusta asti noutanut Nanun tuotantokeittiöstä päivän tarjonnasta yli jäänyttä ruokaa, Iltanen sanoo.

Lisätietoa Hävikkiviikosta löytyy osoitteesta havikkiviikko.fi.