Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään sunnuntaina 1.10. Teemapäivä muistuttaa heijastimen käytön tärkeydestä ja kannustaa näkymään pimeällä liikenteessä. Heijastinpäivä viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Rauman kaupunki ja Rauman Energia järjestävät heijastintempaukset kaupunkilaisten iloksi.

Rauman liikennetyöryhmä jakaa kaupunkilaisille heijastimia perjantaiaamuna klo 7.45 alkaen keskustan alueella. Myös Rauman Energian maskotti Anssi Kaapelikela osallistuu tempaukseen ja jakaa heijastimia Kaunisjärvenkadun ja Porintien risteyksen ympäristössä.

Lisäksi Palvelupiste Pyyrmanin läheisyyteen, Valtakadun varrella sijaitsevaan metalliaitaan ripustetaan perjantai-iltapäivän aikana heijastimia, joita ohikulkijat voivat ottaa mukaansa. Halutessaan aitaan saa tuoda myös omia heijastimia vapaaseen jakoon.

Myös Kuovin nuorisotalon aitaan kiinnitetään perjantaina heijastimia, joita saa ottaa vapaasti käyttöön. Aitaan voi halutessaan tuoda omia heijastimia vaihdossa.

– Kannustamme raumalaisia huolehtimaan omasta ja kaverienkin turvallisuudesta. Riippuva heijastin tulee kiinnittää polven korkeudelle niin, että se pääsee vapaasti heilumaan. Useampia heijastimia käyttämällä jalankulkija erottuu liikenteessä aina paremmin, suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja sanoo.