Ajankohtaista

Rauman museo julkaisee neljäosaisen videosarjan merimiesten ja käsityöläisten kotimuseo Kirstistä

Ihmisiä vierailemassa kotimuseo Kirstissä.

Merimiesten ja käsityöläisten kotimuseo Kirstin historiaan ja ympäristöön pääsee tutustumaan nyt myös videomuodossa. Rauman museon julkaiseman neljäosaisen sarjan jaksoissa kerrotaan Kirstin talon ja tontin historiasta, piha-alueista ja kasveista sekä museon sisätiloista. Videot ovat lyhyitä 3-4 minuutin mittaisia tietopaketteja ja ne on tekstitetty suomeksi. Videot ovat katsottavissa omalla soittolistallaan Rauman kaupungin Youtube-kanavalla.

– Olemme halunneet lisätä vain kesällä avoinna olevan Kirstin talon saavutettavuutta ja kertoa sen historiasta myös sellaisille yleisöille, jotka eivät välttämättä pääse tutustumaan museokohteeseen paikan päälle. Talon historia on mielenkiintoinen ja vähän poikkeuksellinenkin ja videot toivon mukaan antavat ihmisille lisätietoa talon vaiheista. Toivottavasti videot herättävät katselijoissa mielenkiinnon tulla tutustumaan kohteeseen myös paikan päälle, museoamanuenssi Noora Jokinen kertoo.

Rauman museo on jo aikaisemmin julkaissut laivanvarustajan kotimuseo Marelasta tehdyn opastusvideon ja työn alla on myös Vanhasta Raatihuoneesta kertova videosarja.

– Korona-aikana, jolloin museokohteet olivat suljettuina, saimme tehtyä Marelasta opastusvideon, joka antoi kipinän tehdä vastaavat tietopaketit myös muista museokohteistamme, Jokinen avaa.

Kirstiin on mahdollista tutustua fyysisesti vielä elokuun ajan. Museokohde on avoinna kuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin klo 10–17.

Kirsti-videoiden ensimmäinen osa katsottavissa alla: