Rauman Pitsiviikon ohjelma on julkaistu – täydennyksiä tulossa vielä alkukesän aikana
Uutinen
Rauman suurin kesätapahtuma Pitsiviikko järjestetään tänä vuonna 53. kerran 22.–30.7. Yhdeksänpäiväinen kaupunkifestivaali tarjoaa mielenkiintoisen kattauksen erilaisia tapahtumia, kiinnostavien esiintyjien ilmaiskonsertteja, pitsinäyttelyitä, kädentyöpajoja sekä monipuolista lastenohjelmaa koko viikon ajan.
– Pitsiviikko on koko perheen tapahtuma ja tavoitteenamme on, että jokainen kävijä löytää mielenkiintoista ohjelmaa. Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan Pitsiviikon huikeasta ohjelmasta ja elämyksistä, vastaava kulttuurituottaja Outi Lehtorinne kertoo.
Rauman kaupunki vastaa Pitsiviikon kokonaisuudesta, mutta kaikki kaupunkilaiset on kutsuttu mukaan tapahtuman tekemiseen ja toteutuksiin. Mukana on useita kymmeniä yhdistyksiä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä, jotka mahdollistavat houkuttelevan tapahtumakokonaisuuden eri kohderyhmille.
– Saamme ohjelmaan vielä täydennystä, joten tarkennuksia tulossa vielä alkukesän aikana. Ohjelma on nähtävissä Pitsiviikon nettisivuilla pitsiviikko.fi, ja paljon toivottu paperinen ohjelma julkaistaan kaupunkilehti Raumalaisessa heinäkuun alkupuolella, Lehtorinne sanoo.
Tapahtumia myös perheen pienimmille
Pitsiviikolta löytyy monenlaista ohjelmaa kaiken ikäisille lapsille. Vanhassa Raumassa järjestetään erilaisia teemaopastuksia ja Rauman taidemuseon Leivintuvassa kädentaitopajoja jokaisena arkipäivänä. Perjantai-iltapäivän Savilan lastenkonserttia tähdittää Pikku Papun Orkesteri yhdessä taikuri Lauri Nordbergin kanssa. Tapahtuma huipentuu lasten rakastamiin jättisaippuakupliin.
Maanantai-iltapäivällä Tammelan pihassa järjestetään Kulttuuriosuuskunta Uulun Roskaduo-konsertti ja Muurikki ja Metsänväki -satuseikkailu. Konsertissa yhtyeen soittimista iso osa on erilaisista roskista ja kierrätysmateriaaleista rakennettuja.
Pitsiviikon näyttelytarjonta on totuttuun tapaan monipuolinen. Näyttelyiden aukioloajat ja sijainnit löytyvät ohjelmasta.
Ohjelmanostoja tulevasta Pitsiviikosta
Yli 30 Vanhan Rauman asukasta avaavat jälleen pihansa Pitsiviikon yleisölle. Asukkaat järjestävät kirpputorimyyntiä tai antavat kävijöiden tutustua pihaansa sellaisenaan jokaisena Pitsiviikon päivänä.
Keskiviikkona 26.7. nuoret pääsevät osallistumaan Youth of Savila -konsertti-iltaan, joka huipentuu KUUMAA-yhtyeen keikkaan.
Häplänperän Valittajat vetävät keskiviikkona 26.7. kahteen otteeseen Häpläparkouria, jossa kaikki pääsevät seikkailemaan erilaisia esteitä hyväksikäyttäen.
Torstaina 27.7. kruunataan vuoden 2023 Pitsimissi ja kuullaan Rauman Soittokuntaa.
Mustan pitsin yön Savilanpuisto soi! -konserttia tahdittavat perjantaina 28.7. valovoimaiset laulajat Neili ja Vilma Alina. Illan kruunaa Don Johnson Big Band.
Lauantaina 29.7. järjestettävä Kulttuurilossi-taidetapahtuma tarjoaa kaikenikäiselle yleisölle tilaisuuden kokea monimuotoista taidetta eri taiteenalueilta ja havainnoida yhdessä saaristoluonnon ihmeitä.
Kansalaisopisto järjestää pitsinnypläyskursseja pitkin viikkoa.