Rauman kaupunki haki Rauman pohjoisen saariston liikennöintiin avoimella menettelyllä palveluntarjoajaa liikennöimään reittiliikennettä Nurmeksen ja Reksaaren matkailusaariin ajalle 28.6.–1.9. Tarjouskilpailussa ei saatu yhtään tarjousta, joten hankinta on keskeytetty.

– Valitettavasti kovasti odotettu ja toivottu yhteysliikenne Nurmekseen ja Reksaareen ei onnistu tänä kesänä. Säännöllinen aikatauluun perustuva matkustajaliikenne on vahvasti säänneltyä, ja sen hoitaminen liiketaloudellisesti kannattavana toimintana on haaste yrityksille, projektikoordinaattori Leila Stenfors kertoo.

Vaihtoehtoja Rauman pohjoisen saariston saavutettavuuden kehittämiseksi ensi kesäksi selvitetään.

– Raumalla on kuitenkin useita yrityksiä, jotka tarjoavat venekuljetuksia ja taksivenepalveluita tänäkin kesänä. Reksaareen pääsee myös kaupungin lainasoutuveneillä, joiden käyttöä on parannettu uusilla venetelakoilla, Stenfors sanoo.