Rauman saaristokohteita huolletaan kesäkuntoon – Reittiliikenne käynnistyy kesäkuussa
Uutinen

Rauman merelliset kohteet ovat tärkeä osa kaupungin identiteettiä, matkailua ja vapaa-ajanviettoa.
Kaupunki tekee määrätietoista työtä sen eteen, että saariston matkailukohteet pysyvät turvallisina, toimivina ja viihtyisinä. Rauman kaupungin Saaristo Master Plan 2030 -suunnitelman mukaan kaupunki keskittää resurssejaan neljään saareen: Kylmäpihlajaan, Kuuskajaskariin, Reksaareen ja Nurmekseen.
– Kylmäpihlajassa ja Kuuskajaskarissa on iso määrä ylläpidettäviä rakennuksia. Kuuskajaskarin rakennuksista osa on myös suojeltuja, joten niiden kunnossapitäminen vaatii panostuksia, kiinteistöpäällikkö Susanna Suoramaa kertoo.
Matkailukauden alkuun valmistaudutaan tänä vuonna erityisesti Kuuskajaskarissa. Toukokuussa ennen lomakauden alkua työlistalla ovat kahvilarakennuksen salaojaremontti sekä lomamökkien ilmanvaihdon lisääminen. Myöhemmin kesällä on tarkoitus tehdä pienempiä korjaustöitä huoltorakennuksiin sekä kohentaa ympäristöä. Saaren kunnostustoimissa otetaan huomioon erityisesti saaren luonto ja historia sekä saavutettavuus.
– Kuuskajaskarin linnakesaarella on monia mahdollisuuksia viettää joko kesäpäivää tai pidempääkin aikaa. Saarella on hienot reitit, joista yksi on esteetön. Saaren itälaiturin uusimisessa on myös otettu esteettömyys huomioon, Suoramaa korostaa.

Uuden laiturin asennusaikataulu siirtyy näillä näkymin loppukesään, sillä vilkkaimpaan veneilykauteen sitä ei haluta aikatauluttaa. Myös muut kunnostustoimet pyritään ajoittamaan ennen matkailu- ja retkeilykautta tai sen jälkeen.
– Laiturien kunto tarkastetaan talven jäljiltä ja tarvittavat korjaukset tehdään ennen matkailu- ja retkeilykauden alkua. Retkeilyreitit käydään läpi ja niiltä poistetaan mahdollisesti esimerkiksi talven aikana kaatuneet puut. Saariyrittäjien kanssa käydään keväisin paikan päällä ja keskustellaan mahdollisista tarpeista ja ideoista tulevaa kesäkautta silmällä pitäen, Suoramaa sanoo.
Kylmäpihlajan majakkasaaressa korjaustyöt painottuvat majakan matalan osan vesikattoremonttiin. Kylmäpihlajassa sijaitsee useita maisemamökkejä ja korkeatasoista palvelua tarjoava majakkahotelli. Majakassa käynnissä olevalla vesikattoremontilla ehkäistään kosteusvaurioita ja turvataan rakennusten käyttökelpoisuus pitkälle tulevaisuuteen.
Toukokuussa alkaneiden korjaustoimien on tarkoitus valmistua kesäkuussa. Remontti ei vaikuta matkailijoiden käyntiin saaressa. Myös muita kunnostustoimenpiteitä on Suoramaan mukaan suunnitteilla, ja ne ajoittuvat todennäköisesi loppukesään tai alkusyksyyn.

Kylmäpihlajaan ja Kuuskajaskariin kulkevan reittiliikenteen lähtösatamana toimii Syväraumanlahdessa sijaitseva Marina Vista. Alkukesästä reittiliikenne kuljettaa vierailijoita Kylmäpihlajaan ja Kuuskajaskariin viikonloppuisin 22.5. alkaen.
Kesäkauden päivittäinen reittiliikenne käynnistyy 8.6.2026. Tarkemmat aikataulut löydät Rauman saaristokuljetuksen verkkosivuilta.

