Ajankohtaista

Rauman työvoimapäällikön virkaan 26 hakijaa

Rauman kaupungin sinikeltainen lippu.

Rauman kaupungin työvoimapäällikön virkaan saapui yhteensä 26 hakemusta. Kaksi hakijaa veti hakemuksensa pois, joten valintaprosessissa on mukana 24 hakijaa. Hakuaika päättyi tiistaina 31.1. klo 15.

Työvoimapäällikön virka oli haettavana 17.10.–2.11.2022. Tuolloin virkaan haki 9 henkilöä. Hakuaikaa päätettiin jatkaa tammikuun 2023 loppuun asti. Aikaisemmin tehtävää hakeneet otettiin huomioon toisella hakukierroksella.

– Halusimme jatkaa hakuaikaa, jotta tavoittaisimme mahdollisimman laajan hakijakunnan. Samalla muutimme tehtävän kelpoisuusehtoa ylemmästä korkeakoulututkinnosta korkeakoulututkintoon. Toisella hakukierroksella saimmekin mukavan määrän lisää hyviä hakijoita, kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen kertoo.

Työvoimapäällikön virkaa hakivat
– Poukka Sari, merkonomi, Rauma
– Tolonen Rikhard, VTM, Rauma
– Kallioniemi Juha-Pekka, YTM, Rauma
– Saarela Jere, MBA, Rauma
– Laine Miiko, YTM, Pyhäranta
– Ranne Jyri, tradenomi, Rauma
– Lainio Johanna, KTM, Rauma
– Mikkonen Lila, tradenomi (YAMK), Kemi
– Elo Matti, YTM, Pori
– Matula Marja-Liisa, VTM, Kaarina
– Piironen Hanna, sosionomi (YAMK), Rauma
– Lehto Sanna-Kaisa, VTM, Lappi
– Koivisto Rita, tradenomi, Eurajoki
– Sopenlehto-Jokinen Anna-Mari, KM, Turku
– Pohjola Noora, työvalmennuksen EAT, Rauma
– Kerola Marko, sosiaaliohjaaja (yo), laillistettu sosionomi, Eura
– Kujansuu Kirsi, sosiaaliohjaaja, Pori
– Juva Niina, tradenomi (YAMK), Lahti
– Nordman Kati, KM, Rauma
– Kantola Kaisa, sosionomi (AMK), Loimaa
– Söderholm Pia, VTM, Järvenpää
– Niemelä Teemu, HTM, Pori
– Palosaari Tarja, tradenomi, Kokkola

Yksi hakija ei halua nimeään julkisuuteen.

Hakijat kutsutaan haastatteluihin viikkojen 6–7 aikana. Hakuprosessissa konsulttina toimii Mercuri Urval.

Työvoimapäällikön vastuualueeseen kuuluvat muun muassa työllisyydenhoidon kokonaisuuden valmistelu-, koordinaatio- ja kehittämistehtävät. Hän vastaa myös kotoutumislainsäädännön uudistukseen ja kansainväliseen osaavaan työvoimaan liittyvien tehtäväkokonaisuuksien kytkennästä työllisyyden edistämiseen ja elinvoiman kehittämiseen.