Rauman matkailun kesä avataan virallisesti lauantaina 8.6. klo 10–18 Savilan matkailuneuvonnassa osoitteessa Savilankatu 8.

– Tapahtumassa voi tutustua muun muassa Rauman matkailukesään ja uusiin kesäesitteisiin, kuulla saariston uusimpia kuulumisia sekä osallistua arvontaan ja hauskaan saaristovisaan. Lisäksi Pitsikaupungin kesäyrittäjät esittäytyvät, matkailuneuvoja Johanna Sainio kertoo.

Päivän aikana järjestetään sekä suomen- että englanninkieliset maksuttomat Vanhan Rauman opastetut kierrokset. Molemmat kierrokset starttaavat klo 14 Savilan matkailuneuvonnan edestä. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.

Suomenkieliselle ja maksuttomalle opastetulle kierrokselle voi osallistua lisäksi Syväraumanlahdella. Kierrokselle lähdetään klo 17 parkkipaikalta osoitteesta Suvitie 14. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.

– Oppaalla on lisäksi mukana roskienkeruuvälineitä niille Syväraumanlahden kiertäjille, jotka haluavat osallistua Miljoona roskapussia -kampanjan roskienkeruutalkoisiin ja alueen siistinä pitämiseen, Sainio sanoo.

Rauma Race -kaupunkiseikkailussa rastipisteitä eri puolilla kaupunkia

Kaikille 18 vuotta täyttäneille suunnattu Rauma Race -kaupunkiseikkailu järjestetään 8.6. klo 12.30 alkaen. Tapahtumaan tulee ilmoittautua torstaihin 6.6. mennessä osoitteessa raumarace.fi.

Osallistuminen maksaa 40 euroa joukkueelta. Joukkueessa voi olla 2–4 henkilöä.

Kokonaisuuteen kuuluu leikkimielinen kaupunkikierros, johon sisältyy erilaisia rastipisteitä eri puolilla kaupunkia. Viralliset jatkot järjestetään Bar Hehkussa.

Tapahtuman järjestää Rauman nuorkauppakamari. Toteutuksessa ovat mukana Rauman kaupunki, Oras, LähiTapiola, HKScan, Rauma Marine Constructions, Metsä, Kongsberg, Bar Hehku, Alfa Laval, Rauman Kauppakamari sekä UPM.