Ajankohtaista

Seminaarinmäen asemakaavan muutos on lainvoimainen

Seminaarinmäki

Rauman Seminaarinmäen asemakaavan muutos on saanut lainvoiman. Turun hallinto-oikeuteen ei saapunut valituksia määräaikaan 11.7. mennessä.

Asemakaavan muutos mahdollistaa Seminaarinmäen vanhan tontin jakamisen pienempiin osiin, vajaakäyttöisten rakennusten käyttötarkoituksen muutoksen esimerkiksi asumiseen sekä asuinkerrostalon rakentamisen Seminaarinkadun ja Satamakadun kulmaukseen.

Rauman kaupunki ostaa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:ltä Seminaarinmäen alueelta sen koilliskulmassa sijaitsevat kolme rakennusta ja niiden määräalat. Kaupan kohteena ovat hallintorakennus, Artika ja Paja. Asiasta on tehty kaupunginhallituksen periaatepäätös 4.12.2017. Lisäksi kaupunki ostaa myös Seminaarinkadun ja Satamakadun kulmaukseen muodostuvan asuinkerrostalotontin. Kaupunginvaltuusto on päättänyt asemakaavan muutoksesta ja maakaupoista kokouksessaan 30.5.2022.

Järjestelyillä Rauman kaupunki pyrkii omalta osaltaan tukemaan Turun Yliopiston toimintaa Raumalla.