Vanhassa Raumassa tehdään katuvalaistusten saneeraustöitä 30.9. alkaen
Uutinen
Vanhassa Raumassa tehdään katuvalaistusten saneeraustöitä maanantaista 30.9. alkaen. Urakka on jatkoa viime vuonna aloitetulle Vanhankirkonkadun länsipään valaistusurakalle, jota jatketaan nyt Kalatorille saakka.
Kaapeliojaa kaivetaan yhteensä noin 180 metriä ja kaivutyö tehdään pääosin kadun pohjoisreunalla. Töiden aikana katutilaa joudutaan kaventamaan ja pysäköintiä rajoittamaan. Pihoille ajo saattaa estyä ajoittain.
Kevytliikenne sallitaan työmaa-alueella varovaisuutta noudattaen. Liikennejärjestelyt muuttuvat alueella työn edetessä. Urakoitsija tiedottaa kiinteistöjen asukkaille ja liikkeenharjoittajille katujen sulkemisiin ja pysäköintiin liittyvistä muutoksista tapauskohtaisesti.
Varsinainen urakka sisältää elohopeahöyryvalaistuksen uusimisen LED-tekniikkaan, suojaputkien kaivutyötä ja kaapeleiden asennuksia. Kaikki uusittavat valaisimet sijaitsevat rakennusten seinillä. Urakan yhteydessä tehdään myös Rauman Energian sähkö- ja kuitukaapelointitöitä.
Kaivutyön yhteydessä vaihdetaan muutamia valaisimia myös urakka-alueen läheisyydessä Vähäraastuvankadulla, Isopoikkikadulla ja Neulavaheella.
– Urakka käynnistyy valmistelevilla töillä eli Vanhankirkonkadun kivipintaa poistetaan kaivureitiltä. Nykyiset luonnonkivet säilytetään ja välivarastoidaan. Vanha kiveys ladotaan takaisin kaivutyön päätyttyä, rakennuttajainsinööri Leena Ruusu-Viitanen kertoo.
Valaistusten saneeraustyötä tehdään Vanhan Rauman kiinteän muinaisjäännöksen alueella. Museovirasto edellyttää, että saneeraukseen liittyvä kaivutyö tehdään arkeologisessa valvonnassa. Mahdolliset esiin tulevat kulttuurikerrokset ja rakenteet tutkitaan sekä dokumentoidaan.
Valaistusurakka valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä. Kaivu-urakoitsijana toimii Vertek Oy. Kivipinnoitteiden laatoitustyön tekee Asennuskivi Oy. Arkeologisesta valvonnasta vastaa Muuritutkimus Oy.