Ajankohtaista

Vastaa Rauman asumisen kehittämisen kyselyyn 26.3. mennessä

Old Rauma in aerial photo.

Rauman asumisen nykytilaa sekä asumiseen liittyviä toiveita ja tarpeita kartoitetaan sähköisen kyselyn avulla 7.–26.3. Kysely on osa kaupungin kehittämisprojektia, jonka tuloksena laaditaan Rauman ensimmäinen asumisen ohjelma.

– Toivomme, että kaupunkilaiset innostuvat vastaamaan ahkerasti. Kyselyssä pääsee kertomaan esimerkiksi missä ja miten haluaisi asua 10 vuoden päästä sekä mitkä seikat vaikuttavat asuinalueen valintaan, projektipäällikkö Katja Koskela WSP Finland Oy:stä kertoo.

Asukaskyselyyn voi vastata suomeksi tai englanniksi. Vastaaminen vie noin 10–15 minuuttia. Linkki kyselyyn löytyy Rauman kaupungin nettisivuilta osoitteesta rauma.fi/asuminen.

– Strategiamme yhtenä päämääränä on pitovoimainen Rauma, joka on kutsuva, hyvinvoiva ja asukkaitaan osallistava. Haluamme kuulla raumalaisten ja Raumalle muuttoa suunnittelevien näkemyksiä, jotta asumista voidaan suunnata oikeille alueille ja oikealla volyymillä, teknisen toimialan toimialajohtaja Tomi Suvanto kertoo.

Asumisen ohjelma määrittää tavoitetilaa ja toimenpide-ehdotuksia, joilla pyritään vaikuttamaan asumisen suotuisaan kehitykseen Raumalla vuoteen 2030 mennessä.

– Tavoitteena on, että Raumalta löytyy tulevaisuudessa oikeista paikoista sellaisia asuntoja, joissa kaupunkilaiset haluavat asua, Katja Koskela sanoo.

Kehittämisprojektin toteuttaa WSP Finland Oy yhdessä Rauman kaupungin kanssa.

Vastaa kyselyyn tästä linkistä.

Linkki englanninkieliseen kyselyyn.