Yleiset järjestyssäännöt

Yhteiset tilat
Ulkoalueet
Huoneistot, parvekkeet ja terassit
Tupakointi
Lemmikkieläimet

Pelastussuunnitelma

Kaikkiin isännöimiimme taloihin on laadittu pelastuslain vaatima pelastussuunnitelma turvallisuuden varmistamiseksi. Muistathan tutustua pelastussuunnitelmaan, jonka löydät vuokrasopimuksestasi tai kotitalosi ilmoitustaululta.

Mikä on normaalia ja mistä tulisi ilmoittaa

Lasten leikkiminen on normaalia elämää, eikä pallopelejä voi kieltää koko taloyhtiön alueella.

Isännöintiliiton mukaan asukkailta ei esimerkiksi voi vaatia ”täyttä hiljaisuutta” silloinkaan, kun taloyhtiön järjestyssäännöissä lukee, että kello 22–07 talossa on hiljaisuus. Yöllä töistä palaava saa käydä suihkussa, eikä siihen voi puuttua taloyhtiön omilla määräyksillä.

Lemmikkieläinten jatkuva metelöinti, kuten koiran haukkuminen tai ulvominen, kiristää asukkaiden hermoja taatusti. Haukahdukset ovikellon soidessa tai leikin tiimellyksessä ovat kuitenkin osa normaalia elämää, eikä niistä ole oikeutta valittaa. Eläinsuojelulliselta kannalta haukkuminen, ulvominen yms. katsotaan koiran normaalin käytökseen kuuluvaksi silloin kun eläimen yksinoloajat ovat kohtuulliset. Mikäli koira kuitenkin jätetään toistuvasti yksin ylipitkiksi ajoiksi (yli 12 tuntia kerrallaan), on tilanteesta hyvä ilmoittaa myös eläinsuojelueläinlääkärille.

1.10.2026 alkaen laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (AHVL 481/95 26 a § ) kieltää poltettavaksi tai muutoin kuumennettavaksi tarkoitetun tupakkatuotteen käyttämisen huoneiston sisätiloissa, huoneistoon kuuluvalla parvekkeella taikka muussa huoneistoon liittyvässä yksityisessä sisä- tai ulkotilassa. Tupakointi on sallittua vain piha-alueella riittävän kaukana talosta. Jos tupakoit piha-alueella, muista myös kerätä tumpit. Parvekegrillaaminen on lain mukaan sallittua.

Jos taloyhtiössä rikotaan toistuvasti järjestyssääntöjä ja toimet häiritsevät huomattavasti naapureiden elämää, tulee asukkaiden ilmoittaa asiasta isännöitsijälle kirjallisesti allekirjoituksin. Ilmoituksessa tulee olla selvitettynä päivämäärä ja kellonaika, koska sääntöjä on rikottu ja miten tapahtumat ovat edenneet. Mikäli tarve vaatii, tulee ilmoituksen tehneiden olla valmiita todistamaan häiriöstä oikeudessa.

Taloyhtiöissä jokaisella asukkaalla on velvollisuus sietää muita asukkaita ja heidän normaalista asumisestaan kuuluvia ääniä. Myös muiden asukkaiden liiallinen kontrollointi voidaan lukea häirinnäksi.

Pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää (pelastuslaki 379 / 2011 § 11). Kiinteistöyhtiöt ovat ulkoistaneet pihapysäköinnin valvonnan. Pelastustielle pysäköinti on liikennerikkomus. Jos ajoneuvo on pysäköity pelastuslain vastaisesti pelastustielle, poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa ajoneuvon lähi- tai varastosiirron viipymättä.

Rauman kaupungin isännöintitoimisto


Toimipiste

Aukioloajat