Ajankohtaista

Aikuisille kehitysvammaisille järjestetään Rauma 580 -juhla Ooperissa 21.10.

Rauma 580 vuotta -ilmapallot.

Aikuisten kehitysvammaisten Rauma 580 -juhlaa vietetään perjantaina 21.10. klo 16.30 alkaen Juhlatalo Ooperissa osoitteessa Vanha Turuntie 56. Maksuttomaan tilaisuuteen tulee ilmoittautua perjantaihin 14.10. mennessä puhelimitse numeroon 044 403 6377.

Illan ohjelmaan kuuluu erilaisia esityksiä ja yhdessäoloa. Juhlassa esiintyvät muun muassa Laura Suominen ja Kari Vuorisalo, Ulvilan eläkeläiset ja taikuri Lauri Nordberg.

– Juhlassa pääsee tanssahtelemaan orkesterin tahtiin ja tietysti nauttimaan myös pullakahvit, vammaistyön päällikkö Vesa Kiiski sanoo.

Lisäksi buffetista voi ostaa purtavaa, joten mukaan kannattaa varata käteistä.

Tilaisuuteen voi saapua oman avustajan kanssa, mikäli itsenäisesti toimiminen on haastavaa. Ilmoittautuessa tulee kertoa osallistuvien henkilöiden määrä sekä mahdolliset erityisruokavaliot.

Rauman kaupunki toteutti tänä vuonna toisen kerran osallistuvaa budjetointia. Kaupunkilaiset ja kaikki Rauman asioista kiinnostuneet pääsivät keväällä ideoimaan, mihin 30 000 euron Mnuu huki -varat pitäisi kohdentaa. Toteutukseen eteni kaikkiaan neljä ehdotusta, joista kyseisen tapahtuman järjestäminen sai 208 ääntä.