Ajankohtaista

Harrastamisen Rauman mallin kerhot jatkuvat 15.1. – ilmoittautuminen kevään ryhmiin alkaa 13.12.

Tyttö keilaamassa.

Harrastamisen Rauman mallin kerhojen kevätkausi starttaa maanantaina 15.1. Kerhoja järjestetään syksyn tapaan aamuisin klo 8–10 ja iltapäivällä klo 13 eteenpäin koko lukukauden ajan.

Ilmoittautuminen kevään ryhmiin alkaa keskiviikkona 13.12. klo 8. Ilmoittautumislinkit ja lukujärjestys löytyvät Harrastamisen Rauman mallin nettisivuilta osoitteesta rauma.fi/harrastamisen-rauman-malli.

– Lukujärjestykseen lisätään kevääksi muutamia uusia kerhoja. Suurin osa vanhoista syksyn ryhmistä kuitenkin säilyy. Jos lapsella tai nuorella on jo paikka jossain ryhmässä, niin ryhmään ei tarvitse ilmoittautua uudelleen. Myös syksyllä alkaneisiin kerhoihin voi vielä ilmoittautua, jos paikkoja on vapaana, liikuntakoordinaattori Iida Elonen kertoo.

Kevään uusia lajeja ovat muun muassa koripallo, höntsäily, askartelu ja käsityöt. Lisäksi lukujärjestystä täydennetään uusilla parkour- ja keilailuryhmillä niiden saaman suosion vuoksi. Maksuttomia kerhoja on keväällä viikossa yhteensä 30.

Kerhot pidetään pääosin koulujen tiloissa sekä keskustan läheisyydessä. Lapset ja nuoret voivat osallistua myös toisessa koulussa järjestettävään toimintaan.

Kerhoihin osallistuvat voivat hakea harrastuspäiville maksutonta paikallisliikennekorttia, jos matka harrastukseen on pitkä tai muuten haastava kulkea. Matkakorttia haetaan erillisellä lomakkeella, joka löytyy Harrastamisen Rauman mallin nettisivuilta.

Harrastamisen Rauman malli on osa Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Sen tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän läheisyyteen.

Harrastamisen Rauman mallin logo.