Käsintehdystä paperista valmistettu Meri Hiiroisen teos Taidetalo RaumArsissa.
Meri Hiirosen käsintehdystä paperista valmistettu teos ”Niitty, jota ei vielä ole” pääsee myöhemmin maahan itämään uutta kasvillisuutta.

Elokuussa Taidetalo RaumArsin galleriassa avautuu kahden nuoren taiteilijan näyttelyt. Meri Hiirosen Muistoja niistä maisemista esittää paperiteoksia, installaatioita ja taidegrafiikkaa Salissa ja Kulmahuoneessa sekä Ida Rusavan Aallot, aallot, aarteet II lyijykynäpiirroksia Sirkan huoneessa.

Meri Hiironen tallentaa katoavia maisemia muistoiksi

Meri Hiirosen näyttely Muistoja niistä maisemista käsittelee maisemien haurautta, muutosta ja katoamista. Teokset ovat kuvallisia muistiinpanoja taiteilijalle tärkeistä ympäristöistä. Esimerkiksi teokseen ”Muistoja siitä yhdestä maisemasta” Hiironen on ikuistanut eri paikkojen luontoa itse valmistamaansa paperiin, yhdessä liuskassa on puolukanlehtiä Otanlahdesta. Vastaavasti ”Mustikoiden jälkeen” muistuttaa häntä äitinsä kanssa tehdyistä mustikkaretkistä. Teoksen hän maalaa mustikoilla aina uudestaan jokaiseen näyttelyyn.

— Olen huolissani siitä, että ilmastonmuutoksen vuoksi mustikoita ei enää jossain kohtaa voi lähteä poimimaan. Teos on elossa niin pitkään, kuin mustikat ovat elossa, Hiironen avaa.

Hiironen painottaa taiteessaan ekologisesti kestäviä menetelmiä ja luonnonmateriaaleja. Ympäristön muistelemisen lisäksi hän luo myös konkreettisesti uutta ympäristöä teoksessa ”Niitty, jota ei vielä ole”. Teos on käsintehdystä paperista ja siihen on sisällytetty lukuisten eri kasvien siemeniä. Viltin näköinen teos istutetaan myöhemmin päätettävään paikkaan Raumalle, ja teoksen kasvit kukkivat jo ensi kesänä. Järvenpäässä asuva Hiironen on valmistunut taiteen maisteriksi Helsingin Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta keväällä 2024.

Ida Rusava havainnoi ympäristöä roskapiirrosten ja aaltojen avulla

Ida Rusavan näyttely Aallot, aallot, aarteet II koostuu lyijykynäpiirroksista. Rusavalle piirtäminen on tapa havainnoida ja tutkia ympäristöä. Taiteeseensa hän on ikuistanut saaristoympäristöstä keräämiään roskia, joita aallot huuhtovat rantaan etenkin kovien tuulten jälkeen. Teosten malleja Rusanen on kerännyt neljän vuoden ajan, löytöpaikat hän on merkinnyt piirroksiin.

— Roskia ei haluaisi löytää, sillä ne eivät kuulu ympäristöön. Kuitenkin niiden etsiminen rannoilta tuntuu aarteenetsinnältä, Rusanen kuvailee.

Ympäristö vaikuttaa merkittävästi Rusavan taiteeseen, ja on monella tapaa teoksissa konkreettisesti läsnä. Sirkan huoneessa on näytteillä aaltopäiväkirja, jonka musteteokset ovat aaltojen käsialaa. Teosten luomiseen Rusava on tehnyt aaltopiirtimen, jonka hän laskee veden päälle. Päiväkirjan syntyä avataan näyttelyssä videon avulla. Rusava on Kuopiossa syntynyt, Satakunnassa kasvanut ja nykyään Tampereella asuva kuvataidekasvattaja.

Taiteilijaresidenssiin saapuu taiteilijoita ympäri maailmaa

RaumArs on Raumalla toimiva taiteilijaresidenssi ja galleria, joka on ollut toiminnassa vajaa 30 vuotta. Tammikuussa Taidetalo RaumArs muutti niin kutsuttuun Sepän taloon, joka nykyisin tunnetaan Taidetalo RaumArsina ja galleria avautui siellä huhtikuussa. Näyttelyt eivät ole museoita, vaan niihin on aina vapaa pääsy. Usein taiteilijoiden näyttelyissä olevat teokset ovat myynnissä. Lisäksi Taidetalon keittiössä on aina Taidelainaamon raumalaisten taiteilijoiden töitä.

RaumArsin taiteilijaresidenssissä on kerrallaan 10–15 taiteilijaa. Työskentely on yhteisöllistä, ja mukana taiteessa on usein yhteistyötä esimerkiksi koululaisten kanssa. Vaikka gallerian näyttelyt ovat useimmiten kuvataiteellisia, residenssin taide voi olla mitä tahansa, esimerkiksi säveltämistä. Taiteilijoita RaumArsin residenssiin tulee ympäri maailmaa. Heidän työskentelynsä Raumalla ei välttämättä näy RaumArsilla käydessä, mutta Raumalla tehdyt teokset saattavat olla myöhemmin esillä jossain muualla.

— Kerran meillä oli täällä japanilainen taiteilija, jonka teokset saivat inspiraationsa Raumasta. Hänen täällä tekemänsä työt olivat yksityisnäyttelyssä ensin Kiotossa ja sen jälkeen Lontoossa ja Los Angelesissa, RaumArsin toiminnanjohtaja Hannele Kolsio kertoo.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä