Karin kampus Alfredinkadun puolelta.
Mika Huisman/Decopic

Karin kampuksella on syksystä saakka tehty sisäilmatutkimuksia, jotka kohdistuivat hallinnon työhuonetilojen lattiamateriaaleihin. Tutkimusten taustalla on joidenkin kampuksen henkilökuntaan kuuluvien saamat sisäilmaoireet.

AFRY Building Finland Oy on selvittänyt tilannetta useilla tutkimuksilla. Tilojen matoista ja niihin liittyvistä lattiarakenteista on otettu noin 50 näytettä. Tutkimuksissa ei ole lausunnon mukaan todettu viitearvojen ylityksiä, eikä löydöksiä, jotka viittaisivat materiaalien vaurioihin tai niiden välisiin reaktioihin.

– Osassa tiloista on kuitenkin koettu rakennusmateriaaleista peräisin olevia hajuja. Vaikka tutkimushavainnot eivät viittaa terveysperusteisten raja-arvojen ylittymiseen, hajut voivat joillekin aiheuttaa ärsytysoireita, tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpula kertoo.

– Haluamme tämän vuoksi edetä käytännönläheisesti ja parantaa tilojen käytettävyyttä mahdollisimman nopeasti. Rauman kaupunki ja Hartela ovat yhdessä sopineet, että hajuhaittaa vähentäviin toimenpiteisiin ryhdytään ilman pitkittyviä lisätutkimuksia, Kumpula jatkaa.

Viikon 8, eli urheilulomaviikon, aikana kahdesta tekstiilimatollisesta hallinnon työhuonetilasta poistetaan nykyiset tekstiilimatot sekä liimat ja asennetaan uudet pintamateriaalit.  

Tavoitteena on vähentää tiloissa koettuja hajuja ja arvioida muutosten vaikutusta tilojen käyttäjäkokemukseen. Toimenpiteiden jälkeen tilannetta seurataan, ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja niiden laajentamisesta päätetään huhti–toukokuun aikana.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä