Kauppatorin joulukuusi saapui – tänä vuonna kuusi komeilee torin keskellä
Uutinen

Kauppatorille tuotiin tänään tiistaina 11.11. perinteinen joulukuusi, joka tänä vuonna sijoitettiin poikkeuksellisesti torin keskelle. Kuusi on noin viiden metrin korkuinen ja se on kasvanut yksityisen omakotitalon pihalla Eurassa.
Kuusen paikkaa jouduttiin muuttamaan, sillä perinteinen jalka eli kaivo, johon kuusi tavallisesti asetetaan, sijaitsee tällä hetkellä Rauman raatihuoneen remontin vuoksi kiertotien alla. Tästä syystä kuusi jouduttiin asentamaan pinta-asennuksena, mikä vaatii erityisiä toimenpiteitä.
– Suurempaa kuusta ei voida asentaa pinta-asennuksena, koska kaatumisriski on liian suuri, viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä kertoo.
Kuusta voi ihailla torin kaikilta suunnilta, ja se tullaan koristamaan valoilla sekä latvatähdellä. Keskustan jouluvalot syttyvät Rauman joulunavauksen yhteydessä perjantaina 22.11 klo 16.

