Kuvituskuva, Rauman kaupungin logo.

Rauman kaupungin teknisen toimialan toimialajohtajan ja talousjohtajan valinnat etenevät kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 8. joulukuuta. Teknisen toimialan toimialajohtajaksi esitetään valittavan diplomi-insinööri Hannu Seppälä ja talousjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Sari Laine.

Hannu Seppälällä on vahvaa hankintaosaamista kuntapuolen teknisen toimialan hankinnoista, pitkä kunnallishallinnon tuntemus sekä kokemusta sopimusten johtamisesta. Seppälällä on laajaa johtajakokemusta kuntasektorilta, ja hänen valmiutensa teknisen toimialan eri osa-alueilla ovat erinomaiset.

Toimialajohtaja vastaa kaupungin teknisen toimialan kokonaisuudesta, henkilöstöstä ja taloudesta sekä toiminnan kehittämisestä kaupunkistrategian mukaisesti. Hän johtaa myös kaavoitusta, aluepalveluja, tilapalveluja sekä teknisen toimialan hallintopalveluja. Teknisen toimialan toimialajohtajan tehtävään saatiin 29 hakemusta.

Sari Laine on tehnyt pitkän uran julkishallinnossa kuntien taloushallintotehtävien parissa. Laineen aiemmissa työtehtävissä on painottunut kunnan talous-, IT- ja hankintatehtävien kokonaisuudet ja niiden ohjaus, erilaiset kehittämis- ja järjestelmähankkeiden toteutukset sekä vaativat kunnallishallinnon suunnittelu- ja valmistelutehtävät.

Talousjohtaja vastaa kaupungin taloushallinnon toimintojen johtamisesta ja tavoitteellisesta kehittämisestä sekä toimii konsernipalvelut-toimialan talousohjaus-palvelualueen esihenkilönä. Tehtävää haki yhteensä 30 henkilöä, joista yksi perui hakemuksensa.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä