Maanpäännokan nuotiopaikka kunnostetaan – grillailemaan pääsee ensi viikolla
Uutinen
Maanpäännokan nuotiopaikan kunnostustyöt alkoivat tiistaina 12.9. Paikalle asennetaan uusi grilli, jonka ympärille rakennetaan penkit. Töiden on tarkoitus valmistua kuluvan viikon aikana. Kyseessä on yksi vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin toteutuksista.
– Grillauspaikalle ei ole vielä esteetöntä kulkua, mutta ennakoimme tulevaa ja sijoitamme nuotiopaikan läheisyyteen myös esteettömän pöytä-penkki-yhdistelmän. Toivottu laavu hankitaan Rauman saariston Master Plan 2030 -hankkeen myötä. Merelliselle retkeilykohteelle on tehty kunnostussuunnitelma osana Master Plania, ja kohteen kehittämistä jatketaan suunnitelman mukaan tulevien vuosien aikana, viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä kertoo.
Elsilän mukaan nuotiopaikkaa siistitään nyt tarpeellisilta osin – alue on jo entuudestaan varsin hyvässä kunnossa.
– Ehdotuksen tekijä ideoi myös oheistoiminnan järjestämistä nuotiopaikan ympäristössä. Paikka tarjoaakin jatkossa mukavat puitteet yhteisiin luontohetkiin ja toiminnan järjestämiseen. Toteutus tukee myös hienosti luontokohteiden elämyksellisyyden kehittämistä, mikä on yksi kaupunkistrategiaamme sisältyvistä tavoitteista, suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja sanoo.
Kaupunkilaiset ja kaikki Rauman asioista kiinnostuneet pääsivät keväällä ideoimaan, mihin 100 000 euron Mnuu huki -potti pitäisi kohdentaa. Toteutukseen eteni kaikkiaan 10 ehdotusta. Maanpäännokan nuotiopaikan kohentaminen ja täydentäminen penkeillä ja pöydällä sekä oheistoiminnan järjestäminen ympäröivässä luonnossa sai 219 ääntä.