Ajankohtaista

Nuoret pääsevät nauttimaan ulkoilmaelokuvanäytöksistä Rauman taidemuseon sisäpihalla 2.9.

Rauman taidemuseon julkisivu.

Raumalaisille nuorille järjestetään ulkoilmaelokuvailta perjantaina 2.9. klo 18–22 Rauman taidemuseon sisäpihalla osoitteessa Kuninkaankatu 37. Maksuton ja päihteetön tapahtuma on suunnattu nuorille, mutta kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan.

– Illan aikana esitetään Autot 1 ja Mamma Mia! -elokuvat, jotka ovat sallittuja kaikenikäisille. Kyseiset elokuvat sekä tapahtumapaikka on valittu nuorilta saatujen toiveiden mukaan, nuoriso-ohjaaja Johannes Härkönen kertoo.

Autot 1 -elokuvan näytös alkaa klo 18 ja Mamma Mia! esitetään klo 20.15. Tapahtumaan on suositeltavaa ottaa mukaan oma viltti ja maistuvat eväät. Taidemuseon pihapiirissä on tilaa noin 250 katsojalle.

– Elokuvista nautitaan ulkotiloissa, joten pukeutumisessa on hyvä huomioida vallitseva sää, Härkönen muistuttaa.

Nuorten ulkoilmaelokuvailta on yksi Rauman kaupungin vuoden 2022 osallistuvan budjetoinnin toteutuksista. Rauman nuorisovaltuuston puheenjohtaja Noora Niemi on iloinen siitä, että osallistuva budjetointi toi mukanaan myös nuorille suunnatun tapahtuman.

– Toivon, että sää suosii tapahtumaa ja mahdollisimman moni pääsee paikalle nauttimaan loppukesän illasta elokuvien parissa, Niemi sanoo.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa Rauman nuorisovaltuusto yhteistyössä Rauman kaupungin nuorisopalveluiden kanssa.

Rauman kaupunki toteutti tänä vuonna toisen kerran osallistuvaa budjetointia. Kaupunkilaiset ja kaikki Rauman asioista kiinnostuneet pääsivät keväällä ideoimaan, mihin 30 000 euron Mnuu huki -varat pitäisi kohdentaa. Toteutukseen eteni kaikkiaan neljä ehdotusta, joista ulkoilmaelokuvanäytösten järjestäminen nuorille sai 114 ääntä.