Ihmisiä Vanhassa Raumassa

Rauma on esillä Helsingin kansainvälisillä Matkamessuilla 15.–18.1.2026. Raumaan voi tutustua osastolla 6r2.

– Valmistaudumme tulevaan matkailuvuoteen innolla. Matkamessuilla houkuttelemme Raumalle sekä uusia matkailijoita että palaavia kävijöitä, tapaamme matkanjärjestäjiä ja median edustajia sekä verkostoidumme muiden alan toimijoiden kanssa, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.

Rauman matkailun kärkiä vuodesta toiseen ovat UNESCO-kohteet Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki, saaristo, vaikuttava tapahtumavalikoima sekä paikkansa vakiinnuttanut joulusesonki.

– Meiltä löytyy monipuolisia ja trendikkäitä hotelleja sekä sauna- ja talviuintimahdollisuuksia, jotka houkuttelevat matkailijoita ympäri vuoden. Raumalla on erinomainen kattaus matkailijoita kiinnostavia kohteita ja elämyksiä, Villanen sanoo.

Matkamessut on yksi Pohjoismaiden suurimpia matkailualan tapahtumia. Messut ovat avoinna yleisölle Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 16.1. klo 10–19 ja lauantaista sunnuntaihin 17.–18.1. klo 10–18.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä