Raumalaisia palkittiin Satakunnan Urheilugaalassa
Uutinen

Rauman kaupunki palkitsi lupaavia ja menestyneitä raumalaisia urheilijoita, vuoden joukkueen sekä vuoden seuratyöntekijän Satakunnan Urheilugaalassa 7.2.2026 Karin kampuksella. Kunniakirjat ja stipendit kaupungin puolesta jakoi kaupunginjohtaja Esko Poikela.
Palkitut
Manuel Ojala, Rauman urheilijat ry

Manuel saavutti SM-kymmenottelussa kultaa M17-sarjassa. Manuelilta nähtiin myös hyviä sijoituksia Suomi-Ruotsi-maaottelussa sekä Pohjoismaiden moniottelukisoissa.
Venla Sinisalo, Rauman taitoluistelijat ry

Venla saavutti hopeaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Junior Women sarjassa. Hän on ensimmäinen raumalainen taitoluistelija, joka on valittu junioreiden MM-kilpailuihin. Lisäksi Venla edusti Suomea junioreiden GP-kilpailuissa Italiassa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa.
Aleksi Ahlfors, Rauman urheilijat ry

Aleksi tuli yleisurheiluyleisölle tutuksi elokuussa Tampereella alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa, jossa hän sijoittui 5000 metrillä viidenneksi, mikä oli tällä matkalla ja tasolla suomalaismiesten paras sijoitus sitten vuoden 1997. Hän juoksi myös kaikkien aikojen suomalaisen kärkiajan 5000 metrillä 18-vuotiaissa.
Henna Blomroos, Rauma Frisbee ry

Henna saavutti vuonna 2025 frisbeegolfin sekä EM- että MM-pronssimitalit. Kun laji on vielä varsin uusi, kilpailu kovenee tasaisesti vuosi vuodelta. Uusia tulokkaita tulee koko ajan, joten uranuurtajilta vaatii yhä enemmän pitää asemansa huipulla. Henna on siinä onnistunut.
Vuoden joukkueena palkittiin Feran B-työt

Joukkue voitti Feran yhdeksännen tyttöjen Superpesiksen Suomen mestaruuden. Poikkeuksellista on, että mestaruus tuli täysin feralaisella joukkueella, eli seuran omilla kasvateilla.
Vuoden seuratyöntekijänä palkittiin Sanna Jalava, Pallo-Iirot ry
Sanna on toiminut vuosia joukkueenjohtajana ja samalla kehittänyt koko seuran toimintaa. Hän tekee paljon töitä joukkueen ja sitä kautta seuran eteen. Seuratoimijana Sanna on hyvä roolimalli nuorille, välittävä aikuinen samalla tarpeen tullen tiukka, jolla saa nuorten kunnioituksen. Hän on myös hyvä esikuva oman liikunnallisen esimerkkinsä kautta.
Kuvat palkittujen toimittamia.

