Raumalla visioidaan syksyn ja tulevan talven aikana tulevaisuutta monesta näkökulmasta. Ensimmäisenä raumalaiset ja Rauman asioista kiinnostuneet pääsevät vaikuttamaan kaupungin toiminnan ja kehittämisen painopisteisiin tuleville vuosille. Vuoteen 2030 ulottuvaan kaupunkistrategiaan pyydetään näkemyksiä ja ideoita 10.11. aukeavassa strategiakyselyssä. Syksyn aikana tarjoutuu mahdollisuus osallistua vieläkin kauaskantoisempaan suunnitteluun, kun kaupunkilaiset ja sidosryhmät kutsutaan avoimiin työpajoihin laatimaan vuoteen 2050 ulottuvaa keskustavisiota.

Kaupunkistrategia uudistuu jokaisen valtuustokauden alussa, sillä jokainen valtuusto määrittää omat tavoitteensa ja laatii niiden pohjalta strategian. Nykyisen strategian kolme keskeistä päämäärää, elinvoimainen, pitovoimainen ja valovoimainen Rauma säilyvät edelleen strategian kulmakivinä ja strategiatyössä keskitytään määrittelemään kehittämisen painopisteitä sekä konkreettisia tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla näitä päämääriä tavoitellaan. Asukkailta ja sidosryhmiltä kerätään näkemyksiä ja ideoita sähköisellä kyselyllä, joka on auki 30. marraskuuta saakka.

Vahvan ja vaikuttavan sekä luanikkaan ja lumoavan Rauman kaupunkistrategia on ollut viime vuosina vahva suunnannäyttäjä. Monet strategiset tavoitteet ovat kuitenkin jo toteutuneet tai hyvällä toteutumispolulla ja toimintaympäristökin on neljässä vuodessa muuttunut. Siksi on aika katsoa eteenpäin ja määritellä seuraavat yhteiset tavoitteet.

– Strategia on kaupungin tärkein suunnitelma. Se kertoo kehittämisen suunnan ja ohjaa päätöksentekoa ja palvelutuotantoa. Siksi jokaisen raumalaisen ja Rauman asioista kiinnostuneen kannattaa vastata kyselyyn, kaupunginjohtaja Esko Poikela kannustaa.

Kysely tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaiseksi Rauma kasvaa ja kehittyy tulevina vuosina. Kyselyssä käsitellään eri teemoja muun muassa pitovoiman lisäämiseen, elinvoiman vahvistamiseen, valovoiman kasvattamiseen sekä Rauman vahvuuksiin ja kehityskohteisiin liittyen.

– Haluamme saada mahdollisimman paljon näkemyksiä siitä, millaisena Rauma nähdään tulevaisuudessa ja mihin asioihin tulisi panostaa, strategiatyötä ohjaava toimialajohtaja Sari Salo sanoo.

Kyselyyn pääsee vastaamaan osoitteessa www.rauma.fi tai vastaamalla paperilomakkeella, joita saa Palvelupiste Pyyrmanista, osoitteesta Valtakatu 2 A, Rauma. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia. Vastaajien kesken arvotaan kymmenen Rauman tuotekassia.

Kyselyyn voi vastata osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/104A09C58579600F.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä