Ajankohtaista

Rauman kaupungin osallistuva budjetointi keräsi 65 ehdotusta

Osallistuva budjetointi.

Rauman kaupungin osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe oli käynnissä 7.–27.2. Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä 65 ehdotusta.

– Tällä kertaa ehdotukset liittyvät muun muassa ulkoiluun, liikuntaan ja vapaa-aikaan sekä kaupunkiympäristön elävöittämiseen ja viihtyisyyden lisäämiseen, kehitysjohtaja Fredrik Lindström kertoo.

Äänestysvaiheeseen etenevän idean on oltava toteutettavissa vuoden 2023 loppuun mennessä. Mnuu huki -potti on tänä vuonna 100 000 euroa, mutta yhden toteutuksen kustannus voi olla enintään 10 000 euroa. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä erityisesti asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten yhteistyötä.

Arviointiryhmä käsittelee Mnuu huki -ideoita 30.3. asti. Kriteerit täyttävät ehdotukset etenevät maalis-huhtikuussa järjestettävään äänestysvaiheeseen. Osaa ideoista työstetään kaikille avoimessa kehittämistyöpajassa tiistaina 14.3. Tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin ensi viikolla.

– Kehittämistyöpajassa käydään läpi ehdotuksia, joilta puuttuu vielä esimerkiksi järjestäjä tai toteutuspaikka. Toivomme, että kehittämistyöpaja kiinnostaisi erityisesti järjestöjä ja elinkeinoelämän edustajia. Jatkojalostamisen jälkeen äänestysvaiheeseen saatetaan saada vielä lisää hyviä ideoita. Kaikki äänestykseen etenevät ehdotukset ovat selvillä maaliskuun loppuun mennessä, Lindström kertoo.

Kaikki vuoden 2023 Mnuu huki -ehdotukset on julkaistu osoitteessa rauma.fi/osallistuva-budjetointi.

– Ehdotukset jaetaan arviointivaiheessa äänestykseen eteneviin ja kehittämistyöpajassa käsiteltäviin. Osa ehdotuksista ei välttämättä täytä Mnuu huki -kriteereitä tai ne on jo voitu huomioida kaupungin suunnitelmissa, Lindström kertoo.

Rauman osallistuvan budjetoinnin vuoden 2023 ideointivaiheessa saadut ehdotukset (pdf)