Toivo-hanke tähtää ennaltaehkäisevään päihdetyöhön nuoria kohtaamalla
Uutinen

Rauman kaupunki on mukana Toivo – kohtaavan päihdetyön kehittämishankkeessa. Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) osarahoittamassa hankkeessa ovat mukana kaupungin lisäksi Valo-Valmennusyhdistys ja Rauman seudun katulähetys. Hanke on käynnissä 2027 heinäkuun loppuun saakka.
Hankkeen tavoitteena on vähentää ja ehkäistä päihdehaittoja kehittämällä päihteiden käytöllä ja rikoksilla oireilevien nuorten ja aikuisten tarpeita vastaavaa toimintaa.
– Kaupungin näkökulmasta painopiste on erityisesti ennaltaehkäisevässä päihdetyössä yhdessä koulujen ja harrastustoimijoiden kanssa. Haluamme luoda hankkeen myötä toimivan ja pysyvän konseptin vakituisista päihdekasvatusluennoista oppilaitoksissa ja urheiluseuroissa. Suunnitelmissa on myös sitouttaa seuroja päihdepuuttumismalliin esimerkiksi kaupungin myöntämien tukien ja toiminta-avustusten kautta, hanketyöntekijä Jenna-Caroliina Lindroos kertoo.
Viime syksynä toteutetusta Satakunnan päihdetilannekyselystä kävi ilmi, että iso osa nuorista kokee, ettei päihteistä puhuta tarpeeksi kotona tai kouluissa.
– Tähän halutaan muutoksia. Tarkoituksena on ottaa mukaan nuorten lähellä olevat ihmiset, kuten perhe, opettajat ja valmentajat ja antaa eväitä nuorten kohtaamiseen, päihteistä keskustelemiseen ja avun löytämiseen, Lindroos toteaa.
Jenna-Caroliina tekee aktiivista kenttätyötä nuorten parissa muun muassa päihdeluennoilla, hankkeen kohtaamispaikoilla ja erilaisissa nuorten tilaisuuksissa, kuten elokuun lopulla järjestettävässä OtaChill-tapahtumassa.
– Yhteistyötä seuratoimijoiden kanssa tehdään nyt jo tiiviisti. Urheiluseurojen junioreille on järjestetty yhteisiä luentoja, joissa valtakunnallisesti tunnetut urheilijat ovat kertoneet omista kokemuksistaan. Esimerkiksi salibandytähti Peter Kotilaisen rahapeliriippuvuudesta kertoneesta luennosta on saatu runsaasti positiivista palautetta, Lindroos sanoo.