Vanhalla Raatihuoneella pääsee tutustumaan rakennuksen restauroinnista kertovaan näyttelyyn
Uutinen
Rauman Vanhan Raatihuoneen tulevasta restauroinnista on rakennettu näyttely, johon pääsee tutustumaan Raatihuoneen ensimmäisessä kerroksessa vuoden loppuun asti.
Näyttely esittelee restaurointihankkeen syitä, vaiheita, tavoitteita ja toteutusperiaatteita. Lisäksi se kertoo Raatihuoneen aikaisemmista korjaus- ja muutostöistä.
Valokuvien oheen liitetyt tekstit on laatinut Arkkitehtitoimisto Freese Oy:n arkkitehti Simo Freese, joka toimii restaurointi- ja uudisrakennushankkeen pääsuunnittelijana.
Lisäksi korjausrakentamiskeskus Tammelan pihapiirissä on esillä mallitiiliasennus Raatihuoneen tulevasta vesikatosta. Kiinnostuneet voivat käydä katsomassa malliasennusta osoitteessa Eteläpitkäkatu 17.
Museon pääsymaksut voi tarkistaa Rauman museon nettisivuilta.
Vanha Raatihuone sijaitsee osoitteessa Kauppakatu 13.